Onko kauppakirja hukassa tai omistuspohja muuten hämärä? Kuulutuslainhuuto?

Kuulutuslainhuuto on laissa säännelty mahdollisuus tilanteisiin, joissa normaali lainhuuto ei tulisi kysymykseen saantokirjan puuttumisen taikka lainhuutopohjan puuttumisen vuoksi.

Kuulutuslainhuudon voi saada kahdella laissa annetulla perusteella. Ensinnäkin hakijalle on myönnettävä kuulutus lainhuudon saamiseksi, jos tämä ei esitä saantokirjaa tai sen oikeaksi todistettua jäljennöstä, mutta hän saattaa todennäköiseksi, että saanto on laillinen. Peruste koskee siis tilannetta, jossa hakijan oma saantokirja puuttuu, mutta hän saattaa todennäköiseksi, että tällainen on joskus laadittu. Lainhuuto tällä perusteella tulee nykyään vain harvoin kysymykseen, koska kaupanvahvistaja säilyttää ja arkistoi kappaleen kutakin vahvistamaansa kauppakirjaa.

Toisella perusteella hakijalle on myönnettävä lainhuutokuulutus, jos hän näyttää, että hän tai hänen edeltäjänsä ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan omistajana hallinneet kiinteistöä eikä ole syytä olettaa jollakin toisella olevan parempaa oikeutta kiinteistöön. Tämä ns. omistajanhallintaperuste on yleisempi ja useimmissa tapauksissa käytetty. Tilanteessa hakijalla kyllä on oma laillinen saantokirja esittää, mutta edeltäjien omistusoikeudesta ei ole täyttä varmuutta eli saantoketjussa on puutteita. Puhutaan, että lainhuutopohja puuttuu eli edeltäjältä puuttuu lainhuuto kiinteistöön, eikä sitä ole selvitettävissä saantokirjojen katoamisen tai muun syyn vuoksi.

Kuulutuslainhuutoa haetaan samaan tapaan kuin normaalia lainhuutoa. Hakemuksessa on vain esitettävä peruste kuulutuslainhuudolle ja mahdollinen asiaa koskeva selvitys. Kuulutuslainhuudon myöntänyt kirjaamisviranomainen julkaisee asiasta kuulutuksen virallisessa lehdessa. Myönnetty kuulutus lainhuudon saamiseksi ei vielä sido kirjaamisviranomaista lopullisesti lainhuutoasiaa ratkaistaessa.

Kuulutuksessa pyydetään sitä, joka katsoo itsellään olevan paremman oikeuden kiinteistöön kuin hakijalla, esittämään vaatimuksensa kirjaamisviranomaiselle kuuden kuukauden kuluessa kuulutuksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. Kuulutuksesta annetaan lisäksi tieto sellaisille tiedossa oleville henkilöille, joiden oikeutta lainhuuto voi koskea. Hakijalle voidaan myöntää kuulutuksen perusteella lainhuuto, jos vaatimusta ei ole esitetty tai kannetta nostettu annetussa määräajassa.

Nopeaa apua lakiasioihin.