Panttioikeus syntyy panttikirjan luovuttamisella

Panttioikeus kiinteistöön syntyy velkojalle sillä hetkellä, kun kiinteistön omistaja luovuttaa panttikirjan velkojalle. Käytännössä tavanomaisessa pankkilainassa laina annetaan lopullisesti vasta sitten, kun panttikirjat on ensin annettu pankille. Kun panttikirjat on luovutettu ja laina annettu eli saaminen on syntynyt, on silloin syntynyt myös panttioikeus. Panttikirja on mahdollista luovuttaa velkojalle myös tulevan saamisen vakuudeksi. Näissä tapauksissa velkoja luonnollisestikin saa panttioikeuden kiinteistöön vasta saamisen syntyessä eli siinä vaiheessa, kun hän siirtää rahaa (antaa lainaa) velalliselle.Kun velallinen on myöhemmin maksanut velkansa, velkoja palauttaa panttikirjan takaisin velalliselle. Velan maksaminen johtaa siihen, ettei entisellä velkojalla ole enää saamisia velalliselta. Tämä johtaa siihen, että myös panttioikeus sammuu. Kun panttioikeus sammuu, pitää velkojan palauttaa panttikirjat velalliselle.

Tämän jälkeen kiinteistönomistaja voi luovuttaa panttikirjan uudelleen toiselle velkojalle toisen saamisen vakuudeksi.Sama panttikirja voi kuitenkin vastata myös yhtä aikaa useammasta saamisesta. Näin esim. silloin, kun 200 000 euron kiinteistö on kiinnitetty ja pantattu velan vakuudeksi, mutta päävelkaa ei ole kuin 50 000 euroa. Tällöin panttikirjan arvo ylittää kyseisen lainan vakuustarpeen. Tässä tapauksessa samaan panttikirjaan voidaan perustaa niin kutsuttu jälkipanttioikeus esim. 100 000 eurosta. Jälkipanttioikeus on toissijainen oikeus pantattuun omaisuuteen ensimmäisen pantinsaajan jälkeen. Jälkipanttioikeus syntyy, kun pantin haltijalle tehdään panttausilmoitus, joka korvaa panttikirjan hallinnan luovutuksen.

Nopeaa apua lakiasioihin.