Mitä käsitteitä on hyvä tietää arvopaperimarkkinoista?

Arvopaperi on termi, jolla tarkoitetaan koti- ja ulkomaisia arvopapereita, arvo-osuuksia, sijoitusrahasto-osuuksia sekä velkainstrumentteja.

Arvopaperinvälittäjä on pankki tai pankkiiriliike, joka välittää arvopaperikauppoja sekä tarjoaa omaisuudenhoito- ja muita sijoituspalveluja.

Arvo-osuustili on sijoittajan oma tili, johon kirjataan hänen omistuksensa yhtiöittäin ja arvo-osuuslajeittain.

Hex-yleisindeksi on Helsingin pörssin laskema osakeindeksi, joka kuvaa pörssiosakkeiden arvonkehitystä. Yhtiöiden paino määräytyy markkina-arvon mukaan, täten suurten yritysten osakkeiden arvonmuutokset vaikuttavat huomattavasti myös yleisindeksiin.

I-lista on Helsingin pörssin lista, jolla noteerattavat yhtiöt ovat enimmäkseen keskisuuria ja ovat jo vakiinnuttaneet toimintansa ja taloudellisen asemansa.

Johdannainen on sijoitusinstrumentti, jonka arvo perustuu jonkin toisen, kohde-etuutena olevan arvopaperin, indeksin, valuutan, hyödykkeen tai oikeuden arvoon.

Likviditeetti tarkoittaa sitä kuinka nopeasti sijoitus on muutettavissa valuutaksi tai enemmän likvidiin muotoon. Esimerkiksi likviditeetti on hyvä, jos suuriakin arvopaperikauppoja pystyy tekemään ilman merkittäviä vaikutuksia hintatasoon.

Luovutusvoitto on omaisuuden myyntihinnan ja hankintamenojen erotus eli esimerkiksi osakkeiden myymisestä saatava voitto hankintamenojen jälkeen.

Lyhyeksimyynti eli niin sanottu shorttaus on arvopaperin myyntiä, jota myyjällä ei ole. Usein tämä on mahdollista välittäjän puolesta yhden vuorokauden sisällä eli vähintään sama määrä samoja osakkeita on ostettava vielä saman pörssipäivän sisällä, jotta lyhyeksimyynti tulee katettua. Kaupat kirjataan kolmen pörssipäivän kuluttua ostopäivästä.

NM-lista on Helsingin pörssin lista, joka on suunnattu kasvaville ja innovatiivisille yhtiöille. Listalleottovaatimukset ovat vähäisemmät kuin päälistan ja I-listan yhtiöillä.

Optio on sopimus, johon liittyy oikeus, mutta ei velvollisuutta ostaa tai myydä option kohde-etuus, kuten osake tai indeksi tiettynä aikana ennalta sovittuun hintaan.

Sisäpiiritieto on julkistamatonta tietoa, jolla on merkittävää vaikutusta julkisen kaupankäynnin kohteena olevaan arvopaperin arvoon. Sisäpiiritietoa ei saa käyttää itse hyödyn tavoittelemiseksi eikä tiedon perusteella saa neuvoa toisia.

Volatiliteetti on arvopaperin, sijoitusrahaston tai markkinan herkkyys kurssivaihteluihin. Volatiliteetilla mitatataan osakkeen tuoton vaihtelua eli riskiä, mitä enemmän vaihtelua sen spekulatiivisempi, riskisempi osake. Volatiliteetti tarkoittaa matemaattisesti tuottojen keskihajontaa ja se ilmoitetaan prosentteina vuodessa.

Nopeaa apua lakiasioihin.