Jo vahvistettua elatusapua on mahdollista muuttaa. Elatusavun muuttamiseksi on käytössä samat keinot kuin aiemman elatusavun vahvistamiseen. Käytännössä elatusavun muuttaminen tehdään siis joko vahvistetulla sopimuksella tai tuomiolla.

elatusavun muutoksen perusteet

Vanhemmat voivat suhteellisen vapaasti sopia elatusavun muutoksesta. Elatusavun muuttaminen voidaan tehdä vanhempien välisellä sopimuksella myös silloin, kun aiempi elatusapu on ratkaistu tuomioistuimen päätöksellä. Huomioitavaa kuitenkin on, että myös muutosta koskeva sopimus on vahvistettava sosiaalilautakunnassa. Elatusavun muuttamisen tulee olla kohtuullista sekä lapsen että elatusapua suorittavan vanhemman kannalta.

Jos vanhemmat eivät ole samaa mieltä elatusavun muuttamisesta, asia saattaa muodostua vaikeaksi. Elatusapu voidaan tarkistaa myös tuomiolla, mutta muuttamiseen on oltava hyvät perustelut. Lain mukaan vahvistettua elatusapua voidaan muuttaa ainoastaan siinä tapauksessa, että elatusvelvollisuuteen vaikuttavissa olosuhteissa on tapahtunut olennaisia muutoksia. Olosuhteilla tarkoitetaan elatusvelvollisen ikää, työkykyä ja mahdollisuutta osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrää sekä lakiin perustuvaa muuta elatusvastuuta. Lisäksi otetaan huomioon lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan sekä seikat, joiden johdosta vanhemmille ei aiheudu lapsen elatuksesta kustannuksia tai ne ovat vähäiset. Käytännössä perusteita muutokselle on lähinnä silloin, kun elatusvelvollisen tulot ovat olennaisesti kasvaneet tai alentuneet aiemman päätöksen tai sopimuksen jälkeen.

Muutosten täytyy siis olla riittävässä määrin olennaisia, jotta niiden perusteella voidaan muuttaa elatusapua. Oikeusministeriön julkaisemaa ohjetta lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi käytetään apuna myös tuomioistuimissa. Ohjeen mukaan uusien tietojen perusteella lasketun elatusavun määrän tulee poiketa ainakin 15 prosenttia aiemmin vahvistetun elatusavun määrästä. Lisäksi muutosten tulee olla pitkäaikaisia, eikä esimerkiksi lyhytaikainen työttömyys välttämättä puolla elatusavun muuttamista. Korkeimman oikeuden käytännössä elatusvelvollisen maksukykyyn olennaisesti vaikuttaneita muutoksia ovat olleet esimerkiksi pitkä vankeusrangaistus, muun elatusvelvollisuuden päättyminen sekä valmistuminen ammattiin kun elatusapu on aiemmin vahvistettu opintotuen varassa elävälle opiskelijalle.

elatusavun muutos

Elatusavun muutos vahvistetaan aikaisintaan asian vireille tulosta, eikä sitä voida muuttaa takautuvasti. Tuomioistuin voi harkita, onko kanteen vireille panon jälkeen suoritetut elatusavut tai osa niistä palautettava. Kun elatusavun muutosta koskeva sopimus on vahvistettu tai tuomio on annettu, elatusapu on täytäntöönpanokelpoinen.


Lähde §: Laki lapsen elatuksesta,

Lue lisää elatusavun määrän ja maksamisen perusteista.


Suomen Juristit Oy / Trainee
02.09.2021

Nopeaa apua lakiasioihin.