Kuinka suuren vakuuden olen vuokrasuhteesta velvollinen maksamaan?

Sopimusvelvoitteiden täyttämisen vakuudeksi vuokrasopimuksen osapuolet voivat sopia kohtuullisen yleensä rahamääräisen vakuuden asettamisesta. Jos vakuutta ei sovitussa ajassa aseteta, on vakuuden hyväksisaajalla oikeus purkaa vuokrasopimus. Vuokrasopimusta ei saa purkaa, jos vakuus on ehditty asettaa ennen purkamisilmoitusta.

Vuokrasuhteessa voidaan sopia vakuudesta joko vuokranantajan tai vuokralaisen hyväksi tai siten, että molemmat asettavat vastapuolelle vakuuden omien sopimusvelvoitteiden täyttämisestä. Huoneenvuokrasuhteissa vakuutta vaatii yleensä vuokranantaja. Vakuus on tarkoitettu turvaamaan sopijapuolen aseman vahinkotilanteessa, joka mahdollisesti aiheutuu, kun vastapuoli laiminlyö sopimusvelvoitteensa.

Kummallakaan osapuolella ei ole oikeutta vaatia suurempaa kuin kolmen kuukauden vuokran määrää vastaavaa vakuutta. Muu sopimusehto on mitätön. Vakuutta ei saa sekoittaa vakuudensaajan omiin varoihin, vaan se tulee säilyttää niistä erillään ja siten, että sille kertyy normaali tuotto, esim. talletustilin korko. Vakuudelle vuokra-aikana kertyvä tuotto kuuluu vakuudenasettajalle.

Nopeaa apua lakiasioihin.