Miten osakeyhtiön voitonjako tapahtuu?

Yleensä osakeyhtiön varojen jakaminen tapahtuu voitonjakona. Se tarkoittaa osakeyhtiön toiminnasta syntyneen ylijäämän jakamista osakkeenomistajille. Tätä jaettua voittoa kutsutaan osingoksi. Uuden osakeyhtiölain myötä myös voitonjaolle on asetettu lisävaatimus. Yhtiön varoja ei nimittäin saa jakaa, mikäli jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Vaikka tämä saattaa joissakin tilanteissa hivenen vaikeuttaa voittovarojen kotiuttamista, niin toisaalla uusi laki antaa mahdollisuuden ns. väliosingon jakamiseen, jolla tarkoitetaan keskeneräiseltä tilikaudelta ansaittua voittoa. Uudessa laissa on myös annettu yksimielisille osakkeenomistajille mahdollisuus aiempaa suuremman lahjan antamiseen.

Yleensä voitonjako tapahtuu rahana. Joskus se voidaan maksaa osakeyhtiön velkasitoumuksella tai arvopapereilla. On kuitenkin aina syytä muistaa, että kaikki osakkeenomistajat ovat samanarvoisia, joten myös voitonjako tulee tapahtua samalla tavalla.

Nopeaa apua lakiasioihin.