Missä tilanteessa poliisi voi rikkoa kotirauhaa?

Poliisilla on oikeus päällystöön kuuluvan määräyksestä ja kiireellisessä tapauksessa ilman määräystäkin päästä rakennukseen, muuhun kotirauhan suojaamaan paikkaan tai kulkuneuvoon, jos on perusteltua syytä olettaa, että henkeä, henkilökohtaista vapautta tai terveyttä vakavasti vaarantava taikka huomattavaa omaisuus- tai ympäristövahinkoa aiheuttava teko tai tapahtuma on meneillään tai uhkaamassa. Lisäksi edellytyksenä on, että toimenpide on välttämätön vaaran estämiseksi tai räjähdysaineiden, aseiden tai muiden vaarallisten aineiden ja esineiden etsimiseksi ja haltuunottamiseksi. Tilanteen täytyy olla uhkaava ja sellainen, että muuta keinoa ei ole käytettävissä. Poliisilla on lisäksi oltava riittävä tieto siitä, että tilanne on oikeasti sellainen kuin edellytykset vaativat.

Nopeaa apua lakiasioihin.