Tulliselvitysrikoksella tarkoitetaan tullilainsäädännössä säädettyjen ilmoitus- tai tiedonantovelvollisuuden rikkomista. Tullilainsäädäntöön kuuluu muun muassa tullilaki ja laajalti verotusta koskevaa lainsäädäntöä.

Tulliselvitysrikokseen syyllistyy henkilö, joka jättää täyttämättä tullilainsäädännössä säädetyn ilmoitus- tai tiedonantovelvollisuuden taikka sellaista velvollisuutta täyttäessään antaa väärän tai puutteellisen tiedon. Lisäksi tunnusmerkistöön kuuluu, että kyseinen teko on omiaan aiheuttamaan:

  • veron määräämättä jättämisen, sen määräämisen liian alhaisena tai veron aiheettoman palauttamisen,
  • tullivelkaa koskevan vakuuden määräämisen liian pieneksi taikka
  • laissa säädetyn tai sen nojalla annetun kiellon tai ehdon vastaisen tavaran maahantuonnin tai maastaviennin.

Tulliselvitysrikoksena ei kuitenkaan pidetä vähäistä ilmoittamis- tai tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä eikä muuta vähäistä menettelytapamääräyksen rikkomista.

Tulliselvitysrikossäännös on toissijainen eräisiin toisiin säännöksiin nähden. Teko tuomitaan tulliselvitysrikoksen sijaan veropetosrikoksena, säännöstely- tai salakuljetusrikoksena taikka Euroopan unioniin saapuvien tai sieltä poistuvien käteisvarojen käteisvarojen ilmoittamisrikkomuksena, mikäli se täyttää kyseisen teon tunnusmerkistön.

Tulliselvitysrikoksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi ja kuusi kuukautta.


Lue lisää veropetoksesta, säännöstelyrikoksesta ja salakuljetuksesta.

Lähde §: rikoslaki


Suomen Juristit Oy
20.2.2015
(Päivitetty 16.12.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.