Vapaudenriisto voidaan laissa mainituilla perusteilla tuomita myös törkeänä. Vapaudenriistoon syyllistyy henkilö, joka joko sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä.

Törkeästä vapaudenriistosta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

törkeysperusteet

Laissa on lueteltu perusteet, joiden nojalla tekoa pidetään törkeänä. Lisäksi vapaudenriiston on oltava myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Kokonaistörkeyden lisäksi jonkin seuraavista perusteista tulee täyttyä.

Kyseessä on törkeä vapaudenriisto ensinnäkin silloin, kun vapaudenriistossa vapaudenmenetystä jatketaan yli kolmen vuorokauden ajan.

Toisena perusteena voi toimia se, että vapaudenriistolla aiheutetaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Hengelle ja terveydelle aiheutetun vaaran vakavuudella viitataan joko vaaran korkeaan todennäköisyyteen tai vahinkojen mahdolliseen vakavuuteen. Vaaran ei kuitenkaan tarvitse aiheutua sille, jonka vapaus riistetään.

Lisäksi törkeästä vapaudenriistosta on kyse, kun vapaudenriistossa käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa. Erityistä julmuutta voi olla esimerkiksi sulkeminen pimeään paikkaan. Vakavan väkivallan uhka voi olla esimerkiksi sitä, että henkilöä uhataan tappamisella, jos hän yrittää paeta.

Tapauksessa KKO 2007:4 henkilö oli taksimatkan päätyttyä kieltäytynyt maksamasta kyytiä, jäänyt autoon istumaan ja uhannut kuljettajaa tappamisella. Henkilö oli käyttänyt vakavan väkivallan uhkaa, mutta vapaudenriisto ei ollut kestänyt kovin pitkää aikaa, teko tapahtui asutuksen keskellä, kuljettajaa ei uhattu aseella tai muullakaan hengenvaarallisella välineellä, ja kuljettaja oli lopulta onnistunut autossa olleiden viestivälineiden avulla saamaan apua paikalle. Vapaudenriistoa ei pidetty kokonaisuutena arvostellen törkeänä, ja tekijä tuomittiin vapaudenriistosta.


Lue lisää vapaudenriistosta.

Lähde §: rikoslaki, HE 94/1993 vp


Suomen Juristit Oy
20.2.2015
(Päivitetty 14.12.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.