Mikäli henkilö joko sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä, katsotaan hänen syyllistyvän vapaudenriistoon.

Vapaudenriistosta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Liikkumisvapauden riistäminen ja ympäristöstä eristäminen

Vapaudenriistosta on siis kyse silloin, kun toiselta viedään liikkumisvapaus tai hänet eristetään ympäristöstä. Tämä voidaan toteuttaa ensinnäkin sitomalla henkilö tai sulkemalla hänet sisään esimerkiksi lukkojen tai uhkausten avulla.

Tapauksessa KKO 2007:4 henkilö oli taksimatkan päätyttyä kieltäytynyt maksamasta kyytiä, jäänyt autoon istumaan ja sanonut tappavansa kuljettajan toistaen uhkauksensa useita kertoja. Teko täytti vapaudenriiston tunnusmerkistön, ja tekijä tuomittiin vapaudenriistosta.

Myös kuljettamisella voidaan riistää henkilöltä vapaus. Henkilön kuljettaminen pakolla on liikkumisvapauden riistämistä. Henkilö voi myös olla eristetty ympäristöstään, jos hänet on pakolla kuljetettu johonkin, missä hänen liikkumistaan ei kuitenkaan estetä. Vapaudenriistosta voi olla kyse esimerkiksi silloin, kun henkilö ohjataan erämaahan ja jätetään sinne oman onnensa nojaan. Myös veneen vieminen saarella olevalta henkilöltä voi täyttää vapaudenriiston tunnusmerkistön.


Lue lisää panttivangin ottamisesta.

Lähde §: rikoslaki, HE 94/1993 vp


Suomen Juristit Oy
20.2.2015
(Päivitetty 14.12.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.