Sekä suomalaiset että ulkomaalaiset työskentelevät usein ulkomailla muuttamatta sinne kuitenkaan pysyvästi. Ulkomailla ansaitusta palkasta on annettava Suomeen tietoja, vaikka kyseistä palkkaa ei aina verotettaisikaan Suomessa.

Palkka on Suomen vero-oikeudessa hyvin laaja käsite, sillä palkka ei ole pelkästään työsuhteen perusteella maksettu rahapalkka vaan yleisesti kaikki muutkin työsuhteeseen perustuvat edut.

Mikäli molemmat maat, sekä Suomi että toinen valtio, jossa työntekijä työskentelee verottavat palkkaa, kaksinkertainen verotus poistetaan. Pääsääntönä on, että ulkomailla maksettu vero vähennetään Suomessa samasta tulosta määritettävästä verosta. Tuloverolain 77 §:ssä oleva kuuden kuukauden sääntö mahdollistaa ulkomaanpalkan Suomessa vapaaksi tuloveroista. Poikkeuksena on suomalaisessa vesi- tai ilma-aluksessa tai suomalaisen julkisyhteisön palveluksessa ansaittua palkka.

Kuuden kuukauden sääntöä voidaan soveltaa vain, jos työstä johtuva oleskelu toisessa valtiossa kestää vähintään kuusi kuukautta, Suomen ja työskentelyvaltion välinen verosopimus ei estä palkan verottamista työskentelyvaltiossa ja työntekijä ei oleskele Suomessa enempää, kun kesimäärin 6 päivää per kuukausi.

Mikäli työntekijä työskentelee ulkomailla lyhytaikaisesti suomalaisen yrityksen palveluksessa, mutta enintään kuusi kuukautta, palkka verotetaan Suomessa. Mikäli työntekijän oleskelu toisessa valtiossa kestää yli 183 päivää, työskentelyvaltiolla voi olla verotusoikeus palkkaan. Oleskelu lasketaan kalenterivuosikohtaisesti.

Mikäli työntekijä työskentelee toisessa valtiossa, tämän valtion työnantajan palveluksessa, kyseisellä valtiolla on oikeus verottaa palkka. Kyseisestä palkasta tulee ilmoittaa Suomeen, ja mikäli palkka verotetaan Suomessa, kaksinkertainen verotus pyritään poistamaan.

Suomi on solminut verosopimuksen yli 70 valtion kanssa, mutta mikäli työntekijä työskentelee ei-verosopimusvaltiossa voi työskentelyvaltio periä veroa saadusta palkasta riippumatta siitä, kuinka kauan työntekijä oleskelee työskentelyvaltiossa.

Työskentely valtiossa, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta

Kuuden kuukauden sääntö voidaan soveltaa riippumatta siitä, periikö työskentelyvaltio veroa palkasta. Mikäli kuuden kuukauden sääntöä ei sovelleta, palkka verotetaan Suomessa. Jos työskentelyvaltiossa on peritty veroa, kaksinkertainen verotus voidaan poistaa Suomessa. Kaksinkertainen verotus poistetaan hyvitysmenetelmällä, jolloin Suomi verottaa ulkomaantulon mutta hyvittää sen veron, jonka työntekijä on jo maksanut toisessa valtiossa.

Mikäli henkilö toimii ulkomailla ammatinharjoittajana, kyseinen tulo verotetaan aina Suomessa. On hyvin harvinaista, että tulo ammatinharjoittajan jaksosta verotetaan ulkomailla. Jos näin kuitenkin tapahtuu, kaksinkertainen verotus poistetaan.


Lue lisää kansainvälisestä kaksinkertaisesta verotuksesta ja työstä.

Lähde §: Tuloverolaki


Suomen Juristit Oy
26.1.2016
(Päivitetty 2.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.