Immateriaalioikeuksien, kuten tekijänoikeuksien, tavaramerkkien tai patenttien omistaja asuu usein yhdessä valtiossa, mutta niitä käytetään laajasti muissakin valtioissa. Näihin aineettomiin oikeuksiin voidaan luovuttaa käyttöoikeus toisessa valtiossa asuvalle henkilölle rojaltimaksua vastaan. Rajat ylittävien rojaltien määrä on nopeassa kasvussa, sekä näiden verotuskohteluun koskevat säännöt vaihtelevat valtiosta toiseen.

Rojaltien maksutapa ei ole määritelty, sillä ne voidaan maksaa missä muodossa tahansa. Rojaltit ovat sekä kertasuoritus että esimerkiksi vuosittain tai kuukausittain maksettava liikevaihdon perusteella laskettu korvaus.

OECD:n (Organisation for Economic Cooperation and Development) mallin mukaan, verosopimusten tarkoittamat rojaltit ovat kaikki tekijänoikeuskorvaukset kirjallisen, taiteellisen ja tieteellisen teoksen käyttämisestä tai käyttöoikeudesta. Rojalteiksi katsotaan myös kaikki korvaukset, jotka maksetaan elokuvan esittämisoikeudesta elokuvateattereissa tai televisiossa. Myös tekijänoikeusrikkomuksen seurauksena maksettavat korvaukset lasketaan, OECD mallin mukaan, rojalteina.

Rojaltiksi lasketaan myös korvaukset, jotka on maksettu patentin, tavaramerkin, muotin, piirustuksen, mallin, salaisen kaavan tai salaisen valmistusmenetelmän käyttämisestä tai käyttöoikeudesta. Kaikki korvaukset kokemusperäisestä teollis-, kaupallis- tai tieteellisluonteisesta tietotaidosta, paremmin tunnettuna know-how, ovat myös rojaltien luokittelun rajoissa.

Kansainvälisessä tilanteessa rojaltien verotus määräytyy Suomen ja tulon maksajan kotivaltion välillä tehdyn verosopimuksen perusteella. Ulkomailta saadun rojaltitulon veronalaisuus Suomessa määräytyy verosopimuksen, sisäisen lainsäädännön ja EU-lainsäädännön perusteella. Verotuksen luonteeseen vaikuttavat maksajan ja saajan välinen omistussuhde, maksajan kotivaltio sekä se, että liittyvätkö tulot suomalaisen yrityksen kiinteään toimipaikkaan lähdevaltiossa. Usein verosopimus oikeuttaa lähdevaltion verottamaan rojaltituloa tietyn prosentin mukaan. Kaksinkertainen verotus pyritään poistamaan.

Henkilö, jolla on rajoitettu verovastuu Suomessa, maksaa vain veroa Suomessa tehdyistä tuloista. Rojalti on lähteeltään Suomesta, jos omaisuus käytetään Suomessa harjoitettuun liikevaihtoon, maksaja on Suomen kansalainen tai Suomalainen yritys, kumppanuus tai kuolinpesä.


Suomen Juristit Oy
26.1.2016
(Päivitetty 5.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.