Jos ostaja voi menettää kiinteistön tai jotakin siihen kuuluvaa kaupan ulkopuoliselle taholle, on kaupassa niin kutsuttu oikeudellinen virhe. Kiinteistössä on kyseinen virhe myös, jos kiinteistöön kohdistuu panttioikeus tai jokin muu toisen oikeus, josta ostaja ei kauppaa tehtäessä tiennyt. Myyjä ei vapaudu vastuusta oikeudellisen virheen tapauksessa, vaikka hän ei olisikaan tiennyt virheen olemassaolosta.

Kiinteistössä on siis oikeudellinen virhe, jos ostaja voi menettää omistusoikeuden kiinteistöön sen oikealle omistajalle tai kauppa voidaan julistaa tehottomaksi jonkun muun kuin myyjän vaatimuksesta. Oikeudelliseksi virheeksi luokitellaan myös tilanne, jossa ostaja ei voi saada lainhuutoa myyjän epäselvän omistusoikeuden vuoksi.

Kysymyksessä on niin ikään oikeudellinen virhe, mikäli myyjä on ennen kaupantekoa antanut ostajalle virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon esimerkiksi lainhuudon saajasta, kiinteistöön kohdistuvasta panttioikeudesta tai kiinteistöllä sijaitsevan rakennuksen omistuksesta, tai laiminlyönyt tällaisen tiedon antamisen. Lisäksi edellytetään, että tiedon tai laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.

Ostajalla on oikeudellisen virheen perusteella oikeus hinnanalennukseen. Jos virhe on olennainen, ostaja saa vaatia kaupan purkua. Lisäksi ostajalla on oikeus saada korvaus vahingostaan.


Lue lisää kiinteistönkaupan virhevastuusta.

Lähde §: maakaari


Suomen Juristit Oy
4.5.2016
(Päivitetty 6.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.