Kaupan vahvistaminen sisältää luovutuksen oikeaksi todistamisen ja eräissä rajoitetuissa suhteissa sen lainmukaisuuden tutkimisen. Kaupanvahvistajalla on myös muita tehtäviä. Kaupanvahvistaja osallistuu vain kiinteän omaisuuden kirjallisen luovutuksen tekemiseen. Esimerkiksi sähköiseen kiinteistövaihdantaan ei sisälly vahvistamista tai muuta todistajaa. Kaupan vahvistaminen on julkinen tehtävä. Pätevä luovutus ei edellytä ainoastaan oikeaksi todistamista, vaan todistajan on oltava tietynlaisessa asemassa oleva henkilö. Todistajan on oltava toimivaltainen, virkavastuulla toimiva ja esteetön kaupanvahvistaja. Kaupanvahvistajien toimintaa valvoo maanmittauslaitos.

Kaupanvahvistajan toimivalta kattaa luovutusten kohteiden puolesta koko Suomen alueen.

Laki kaupanvahvistajista tuntee kolmenlaisia kaupanvahvistajia. Ensiksi kaupanvahvistajan tehtävät kuuluvat suoraan lain nojalla erinäisiin virkoihin. Vahvistajia ovat virkansa puolesta henkikirjoittajat, julkiset notaarit, poliisipäälliköt, apulaispoliisipäälliköt, johtavat kihlakunnanvoudit, kihlakunnanvoudit ja maakunnanvouti sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen maanmittausinsinöörit

Toiseksi kaupanvahvistajan toimivalta voi perustua eräiden virastojen osalta virka-asemaan ja määräykseen toimia vahvistajana. Poliisilaitoksen ja ulosottoviraston päällikkö sekä Maanmittauslaitoksen palveluksessa oleva, erikseen määrätty virkamies voi määrätä alaisensa virkamiehen kaupanvahvistajaksi.

Kolmanneksi kaupanvahvistajan asema voi perustua maanmittauslaitoksen määräykseen. Maanmittauslaitos antaa vahvistajan määräyksiä tarpeen mukaan riippuen vahvistuspalveluiden kysynnästä ja tarpeesta.

Määräys toimia kaupanvahvistajana voidaan peruuttaa, jos vahvistaja laiminlyö hänelle lain mukaan kuuluvia tehtäviä, vahvistaja muuten osoittautuu tehtävään sopimattomaksi tai olosuhteet muuttuvat niin, että määräystä vahvistajaksi ei enää voitaisi antaa.

Lue lisää kiinteistökaupan määrämuodosta.

Lähde §: maakaari, laki kaupanvahvistajista


Suomen Juristit Oy
4.10.2016
(Päivitetty 6.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.