Henkivakuutus on sellainen kuolemanvaralle otettu vakuutussopimus, jossa on sovittu vakuutetusta ja edunsaajasta. Sen nojalla saatu vakuutussuoritus on saajalleen veronalaista pääomatuloa. Muun henkilövakuutuksen nojalla saatu vakuutussuoritus on veronalaista ansiotuloa laissa tarkemmin määritellyllä tavalla.

Vakuutussopimuksen on kuuluttava laissa tarkemmin määriteltyihin henkivakuutusluokkiin. Myöskään eläkevakuutusta ei pidetä henkivakuutuksena. Henkivakuutussuorituksena pidetään säästösummaa. Lisäksi tällaiseksi suoritukseksi katsotaan vakuutusmaksujen palautuksena tai takaisinostolla saatua määrää sekä arvoa, joka on luettu vakuutuksenottajan hyväksi silloin, kun vakuutus muutetaan toisenlaiseksi vakuutukseksi. Tällaista arvoa kutsutaan lainsäädännössä muutosarvoksi.

Henkivakuutuksen veronalaisuus

Henkivakuutukseen perustuvasta vakuutussuorituksesta on veronalaista vain vakuutuksen tuotto, jos lain määräämät edellytykset täyttyvät:

  1. Ensinnäkin vain tuotto on verotettavaa tuloa, jos vakuutussuoritus vakuutussopimuksen mukaan maksetaan säästösummana eli kertasuorituksena. Suoritus  voidaan maksaa myös useampana eränä jos se maksetaan lyhyemmältä ajalta kuin kahden vuoden aikana vakuutetun saavutettua määräiän.
  2. Edellytetään, että vakuutussuoritus tulee vakuutussopimuksen mukaan vakuutuksenottajalle itselleen tämän ollessa vakuutettuna. Vakuutussuoritus voi edellytykset täyttäen tulla myös vakuutuksenottajan puolisolle, vakuutuksenottajan suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevalle perilliselle, ottolapselle tai tämän rintaperilliselle, kasvattilapselle taikka puolison lapselle.
  3. Lisäksi veronalaista on vain vakuutuksen tuotto silloin, kun vakuutuksen maksuja ei ole vähennetty verotuksessa.

Henkivakuutuksen tuotto on samoin edellytyksin pääomatuloa myös silloin, kun vakuutuksen on ottanut vakuutetun työnantaja. 

Henkivakuutuksen tuotto

Myös henkivakuutuksen tuoton laskemisesta on oma sääntönsä. Tuotto lasketaan siten, että vakuutussuorituksesta vähennetään maksettujen vakuutusmaksujen yhteismäärä. Tuottoa laskettaessa yhteismäärään lasketaan ainoastaan maksut, jotka on maksettu saaman vakuutussopimukseen sisältyvästä säästöhenkivakuutuksesta, sekä säästöhenkivakuutukseen liittyvästä kuolemanvaravakuutuksesta maksetut maksut.


Lue lisää henkivakuutuskorvauksen verovapaudesta.

Lähde §: tuloverolaki


Suomen Juristit Oy
20.12.2016
(Päivitetty 19.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.