Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelu on tarkoin laissa säädeltyä. Laki koskee tutkintavankien, pidätettyjen ja kiinni otettujen kohteluun.

Vapautensa menettäneen oikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin vapauteen kohdistuvan toimenpiteen tarkoitus, säilytysvarmuus, säilytystilan järjestyksen säilyminen sekä vapautensa menettäneiden ja muiden henkilöiden turvallisuus välttämättä vaativat. Jokaisessa säilytyspaikassa on oma järjestyssääntönsä jota on noudatettava. Säilytystilat hyväksyy poliisihallitus.

Vapautensa menettäneen on noudatettava säilytystilan järjestyssääntöä ja säilytystilan henkilökunnan antamia kehotuksia ja käskyjä. Vapautensa menettäneen on käyttäydyttävä säilytystilan henkilökuntaa sekä muita vapautensa menettäneitä ja muita henkilöitä kohtaan asiallisesti.

Poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelu

Vapautensa menettäneitä on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen.

Vapautensa menettäneitä ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa keskenään eri asemaan rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, terveydentilan, vammaisuuden, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan taikka muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Ilmoitukset

Kiinnioton peruste on ilmoitettava kiinniotetulle. Tutkintavangille on varattava tilaisuus ilmoittaa läheiselleen tai muulle henkilölle vapaudenmenetyksestään.

Pidätetyn ja kiinni otetun vapaudenmenetyksestä on ilmoitettava ilman aiheetonta viivästystä pidätetyn ja kiinni otetun osoituksen mukaan hänen läheiselleen tai muulle henkilölle. Ilmoitusta ei saa ilman erityistä syytä tehdä vastoin pidätetyn tai kiinni otetun tahtoa. Jos se on välttämätöntä rikoksen selvittämisen merkittävän vaarantumisen estämiseksi, ilmoittamista pidättämisestä voidaan päällystöön kuuluvan poliisimiehen päätöksellä lykätä enintään kaksi vuorokautta kiinniottamisesta ja ilmoittamista kiinniottamisesta voidaan lykätä tai se voidaan jättää tekemättä.

Rikosperusteisesti kiinniotetun yhteydenpidon rajoituksista on omaa erityislainsäädäntöään. Jos henkilölle on määrätty yhteydenpidon rajoitus on sitä noudatettava.

Tulotarkastus

Säilytystilaan saapunut vapautensa menettänyt tarkastetaan todistajan läsnä ollessa. Tulotarkastus käsittää henkilöllisyyden toteamisen ja kirjaamisen, vapautensa menettäneen mukana olevan omaisuuden luetteloinnin ja tarkastamisen sekä tarvittaessa vaatteiden vaihdon.

Säilytystilaan vastaanotetusta vapautensa menettäneen omaisuudesta on laadittava omaisuusluettelo. Vapautensa menettäneen ja läsnä olevan todistajan on allekirjoitettava omaisuusluettelo. Jos vapautensa menettänyt ei allekirjoita luetteloa, kahden poliisin palveluksessa olevan virkamiehen on todistettava luettelo oikeaksi.

Vapautensa menettäneen haltuun annetusta omaisuudesta on tehtävä merkintä omaisuusluetteloon. Vapautensa menettäneelle on hänen pyynnöstään annettava kopio omaisuusluettelosta.

Nopeaa apua lakiasioihin.