Miten laaja on isännöitsijän vaitiolovelvollisuus? Isännöitsijällä ei ole erityistä vaitiolovelvollisuutta, mutta henkilökohtaisiksi katsottavia tietoja ei saa levittää.

Isännöitsijän vaitiolovelvollisuus

Siltä osin, kuin isännöitsijän tehtävät keskittyvät kiinteistön ja rakennusten yllä- ja kunnossapitoon, ei siellä ole paljon ”salaista” tietoa olemassa. Toisaalta isännöitsijä huolehtii myös esimerkiksi taloyhtiön kirjanpidon järjestämisestä, joka on luonteeltaan henkilökohtaisempaa.

Isännöitsijä ei saa antaa taloyhtiön, hallituksen tai osakkeenomistajan tietoja sivulliselle. Isännöitsijä on taloyhtiön palveluksessa ja häntä sitoo huolellisuusvelvoite. Isännöitsijän on kaikessa toiminnassaan ja tehtävissään huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Se seikka, että isännöitsijä antaisi taloyhtiön tietoja ulkopuoliselle, harvoin edistää taloyhtiön etua.

Saako isännöitsijä antaa yhteystietoja?

Monella taholla olisi, etenkin markkinointimielessä, intressiä soittaa taloyhtiön hallituksen päättäville jäsenille. Isännöitsijällä on useiden taloyhtiöiden päättäjien yhteystiedot, mutta saako niitä luovuttaa eteenpäin? Henkilötietolain mukaan taloyhtiön päättäjistä voi muodostua isännöitsijälle henkilörekisteri. Jos isännöitsijä luovuttaa rekisteristä tietoja ulkopuoliselle suoramarkkinointitarkoituksessa, siihen pitäisi olla rekisteröidyn suostumus.

Kenelle isännöitsijäntodistuksen saa antaa?

 Isännöitsijäntodistusta, jossa käsitellään taloyhtiön ja osakkeenomistajan sekä huoneiston tietoja, ei saa antaa kenelle tahansa sitä pyytävälle. Isännöitsijäntodistuksen voivat saada:

1) osakehuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden omistaja;

2) osakkeita panttauksen nojalla hallussaan pitävä; sekä

3) välitysliike, jolla on voimassa oleva osakkeiden välitystä koskeva myyntitoimeksianto tai osakehuoneiston vuokralle antamista koskeva toimeksianto.

Nopeaa apua lakiasioihin.