Poikkeuslupa riistalintujen ja ruhoittamattomien lintujen pyyntiin voidaan saada Suomen riistakeskukselta. Yleisenä edellytyksenä on, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole, eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä

Poikkeuslupa riistalintujen ja rauhoittamattomien lintujen pyyntiin erityiset edellytykset

Erityisenä edellytyksenä riistalintujen ja rauhoittamattomien lintujen pyydystämiselle ja tappamiselle on lisäksi, että pyynti on tarpeen

A) kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi

B) lentoturvallisuuden takaamiseksi

C) viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi

D) kasviston ja eläimistön suojelemiseksi

E) tutkimus- ja koulutustarkoituksessa, kannan lisäämis- ja uudelleenistutustarkoituksessa

Poikkeuslupa voidaan myöntää myös tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti tiettyjen muiden kuin rauhoittamattomien lintujen pienien määrien tappamiseksi, pyydystämiseksi, hallussa pitämiseksi tai muutoin asiallisen hyötykäytön mahdollistamiseksi.

Lähde §: Metsästylaki

Asiasta löydät tietoa myös Riistakeskuksen sivuilta.

Nopeaa apua lakiasioihin.