Keskustelu Hallintaoikeustestamentti ja omaisuuden myynti

Hallintaoikeustestamentti ja omaisuuden myynti

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • #33493 Reply

    Ihmetteleväinen

    Jatkaisin vielä ihmettelyäni omaisuuden myynnin osalta. Sain siis jo aiemmin vastauksen siihen, että sekä hallintaoikeuden testamentin perusteella saanut että rintaperilliset voivat yhdessä myydä lesken hallinnassa olevaa omaisuutta. Sain myös vinkin, että em. toimenpide saattaa aiheuttaa rintaperillisille lahjaveroseuraamuksia. Voiko tältä kuitenkin välttyä sillä, että myydystä omaisuudesta saadut varat talletetaan kuolinpesän nimiin ja leski nauttii ainoastaa korkotuotot. Omaisuutta ei siis realisoida, joten eikö myös lahjaveroseuraamuksista vältytä ? Voiko tällaisessa tianteessa pyytää etukäteen päätöstä verottajalta ?

    #33494 Reply

    vähävenko

    Se lahja syntyy siitä kun hallintaoikeus on alentanut perintöveroarvoa 3-5% x noin perukirjaarvo x hallinnan saaneen ikäkerroin. Muistaakseni ikäkertoimilla elinikäinen etu päättyy noin 90 vuotiaaksi, eli hallinnasta luovuttaessa (myyntilupa) vain jäljelläoleva laskennallinen etu on lahja. Veroton lahja on 3999 euroa/osakas, niin haltijan iästä ja hallinnan kestosta riippuen tämä ei ehkä ole kovin suuri ongelma. Epäilen kuolinpesän omalle tililleen realisoiman omaisuuden auttavan asiassa. Olettehan te maksaneet sen alennetun perintöveronkin jakamattomana kuolinpesänä lojuvasta varallisuudesta. Kysy varmuudeksi asia verottajaltanne. Kysymys ei maksa, mutta ennakkopäätös maksaa jopa useita satasia.
    Useimmiten myyntivoitosta perittävä 28% luovutusvoittovero on oleellisempi kulunki, mutta siitähän ei ollut kysyttävää.

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)

Vastaa aiheeseen: Hallintaoikeustestamentti ja omaisuuden myynti