Keskustelu Lahjavero vai perintövero?

Lahjavero vai perintövero?

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)
  • #46666 Reply

    Jooseppi

    Leskeksi jäänyt isäni haluaisi lahjoittaa minulle asunnon, jossa asun ja jonka hän omistaa. Minulla on yksi veli jonka kanssa perimme isämme aikanaan yhdessä, muita ei ole.

    Haluan että asiat tehdään tasapuolisesti eikä kumpikaan hyödy toisen kustannuksella.

    Haluaisimme tehdä tämän lahjoituksen verotuksen kannalta mahdollisimman edullisesti!

    Jos saan asunnon nyt, niin maksan siitä lahjaveron. Mutta lahjoitus otetaan perinnönjaossa huomioon. Eli joudunko joka tapauksessa maksamaan siitä kuitenkin perintöveroa?! Laskin, että lahjavero olisi pienempi kuin perintövero. Kumpi on kannattavampaa, antaa asunto lahjaksi nyt vai jättää se vasta perinnöksi?

    Oletetaan, että asunnon arvo olisi 100.000 euroa ja koko omaisuuden arvo on 400.000 euroa.

    #46669 Reply

    nhudfo hfuh ehuisuhf

    Asiassa kannattaisi ottaa yhteyttä veroasiantuntijaan. Ratkaisuksi voisi EHKÄ muodostua jotain tämäntapaista: Asunto luovutetaan lahjana osittain kolmen vuoden välein, jolloin lahjaveron määrä pysyy alimmalla veroasteikolla, joka on sama lahja- ja perintöverossa (lahjan arvo maksimissaan 17.000 €). Jos asunnon arvo on esim. 100.000, niin yksittäinen lahjoitus olisi tällöin 1/6 asunnosta. Isällesi jäisi 5/6. Asunnon kokonaan nimillesi siirtämiseen menisi noin 15 vuotta. Asunnon arvoa voi pienentää myös kirjaamalla siihen elinikäisen asumisoikeuden. Täytyy muistaa, että tällaisesta luopuminen katsotaan jälleen lahjaksi! Eli siis asumisoikeus kannattaa kirjata vain siinä tapauksessa, että tietää varmasti asunnon pysyvän samoissa käsissä loppuun saakka.

    Perintövero on kyllä edullisempi kuin lahjavero, mutta todennäköisesti asunnon arvo kuitenkin nousee pitkällä aikavälillä, joten sitten kun perinnönjaon aika oikeasti on, mikä on asunnon arvo?

    #46672 Reply

    tsotsottia

    Toisen perijän tasapuolisen kohtelun takia lahjakirjassa ei voi kumota sen olevan ennakkoperintöä aikanaan perinnönjaossa, joten se summataan perintöösi ja progressio hiukan puraisee. Maksamasi lahjavero luetaan tietenkin perintöverosi vähennykseksi.
    Perinnönjaossa lahjasi arvostetaan lahjan antohetken, eli lahjaveropäätöksen arvolla ilman mitään indeksejä.
    Tipoittain lahjoittelu edellä esitetyllä tavalla katsottaisiin melkoisella todennäköisyydellä veronkierroksi ja verotettaisiin koko pottina, ehkä korotuksineen.
    Hallintaoikeuden jättäminen lahjoittajalle eliniäksi alentaa lahjan arvoa: arvo x 5% x lahjoittajan ikäkerroin. Lahjoittajan dementoituessa yms. voi tulla käytännön hankaluuksia ja sitten se tasavertaisuuskin voi aiheuttaa päänvaivaa. En ehdi enempää.

    #46673 Reply

    myyntimies.

    Mielestäni edullisin vaihtoehto on ostaa asunto noin 75 % todellisesta arvosta ja kauppahinnan antamisesta velaksi ilman korkoa tai pienellä korolla. Kauppasummaa 75.000 sitten lyhennellään lahjoituksin ja mahdollisesti oikeillakin lyhennyksillä. Inflaatio nakertaa lainasummaa mutta jäännöslaina kuitenkin huomioidaan velkana joskus tulevassa perunkirjoituksessa. Tämä etuus pitäisi sitten huomioida veljen perintöosuudessa sopupelillä

    #46677 Reply

    tsotsottia

    Kauppasummien kikkailut lahjoiksi luiskahtavat valeoikeustoimeksi ja lahjavero ropisee koko kauppasummasta. Tutkikaa oikeustapauksia ja olkaa tarkkoina kikkailuissanne.

    #46679 Reply

    myyntimies.

    Valeoikeustoimi on vähän eri juttu kuin ehdottamani kauppa. Kauppa on todellinen ja verottaja sallii lähisukulaiselle tehdyssä kaupassa arvostaa asunnon hinnan noin 75 % arvoon. Siinä ei ole mitään virheellistä tai valeoikeustointa, onhan alkuperäinenkin tarkoitus että asunto siirtyy kyseisen henkilön omaisuudeksi.
    Lainaa sallitaan taas lyhentää lahjoituksin. Jos lainan lyhentäminen tapahtuu siten ettei lahjoitukset ylitä lahjaveron määrää ei tässäkään mitään virhettä tehdä. Lainan lyhennykset täytyy tietysti tehdä kirjallisilla lahjakirjoilla eikä hämärässä. Tsottsotilla on outo käsitys joka ei perustu ennakkotapauksiin.

    #46680 Reply

    tsotsottia

    Kauppa 3/4 hinnalla on aivan jees, ei tule lahjaveroa. Sitävastoin velaksi jäävän kauppahinnan verottomien lahjoitusten osalta kannattaa olla huolellinen, ettei käy allaolevan esimerkin kaltaisesti:
    ""Diaarinumero: 25/1200/96
    Antopäivä: 12.9.1996
    Taltio: 490

    Vanhemmat olivat 19.7.1985 allekirjoitetulla velkakirjalla antaneet lainaksi tyttärelleen 126 000 markkaa. Velkakirjan mukaan velka oli maksettava takaisin vaadittaessa eikä korkoa sovittu maksettavaksi. Ensimmäinen lyhennys velasta kuitattiin maksetuksi samana päivänä kuin velkakirja allekirjoitettiin. Seuraavat kuittaukset tapahtuivat kahden vuoden välein määrillä, jotka jäivät alle lahjaverotettavan määrän, kunnes koko velka tuli näin maksetuksi. Perintöverolautakunta teki mainittujen lyhennysten osalta päätökset vuosina 1985, 1987 ja 1990, joiden mukaan lahjaveroa ei määrätty lahjan arvon jäätyä alle lahjaverotettavan määrän. Myöskään vuonna 1991 annetun lahjan osalta ei määrätty lahjaveroa. Viimeisen eli vuonna 1993 tapahtuneen lahjoituksen osalta ei tehty päätöstä lainkaan. Verotoimisto toimitti kuitenkin lahjaverotuksen 9.9.1994 koko velan määrästä eli 126 000 markan osalta.

    Verotuksen oikaisulautakunta hylkäsi lahjaverotusta koskevan oikaisuvaatimuksen perusteluin, että lainaa ei ollut tarkoitettukaan maksaa takaisin, vaan luovutus oli jo alun perin lahja. Kun otettiin huomioon, että velka oli koroton ja se oli sovittu maksettavaksi takaisin vaadittaessa ja että ensimmäinen velan lyhennyserän lahjoitus oli tehty jo velan antopäivänä, lääninoikeus katsoi, ettei annettua 126 000 markkaa ollut tarkoituskaan maksaa takaisin. Verotoimisto oli siten voinut, kun sen 9.9.1994 tekemää päätöstä ei ollut pidettävä perintö- ja lahjaverolain 40 §:ssä tarkoitettuna veronoikaisupäätöksenä, lahjaverottaa verovelvollista koko sanotusta määrästä sen estämättä, että maksetuksi kuitattuja eriä on aikanaan katsottu saajalle verovapaiksi.

    Täysistunto.

    Perintö- ja lahjaveroL 20 § (378/40)""

    #46681 Reply

    Jooseppi

    "Hallintaoikeuden jättäminen lahjoittajalle eliniäksi alentaa lahjan arvoa: arvo x 5% x lahjoittajan ikäkerroin. "

    Siis isäni pidättäisi hallintaoikeuden tähän asuntoon eliniäkseen? Hän ei todellisuudessa "hallitse" tätä asuntoa nytkään, minä asun siinä ja maksan yhtiövastikkeen, hän asuu muualla. Voiko näin tosiaan tehdä?

    #46692 Reply

    tsotsottia

    Kysyt:"""Hallintaoikeuden jättäminen lahjoittajalle eliniäksi alentaa lahjan arvoa: arvo x 5% x lahjoittajan ikäkerroin. "Siis isäni pidättäisi hallintaoikeuden tähän asuntoon eliniäkseen? Hän ei todellisuudessa "hallitse" tätä asuntoa nytkään, minä asun siinä ja maksan yhtiövastikkeen, hän asuu muualla. Voiko näin tosiaan tehdä?""
    Vastaan: Kyllä voi. Vuokrana vaikka 0 euroa ei ole sinulle verotettava lahja.
    Aiemmin totesin tästä tulevan ehkä juttua veljesi kanssa tasapuolisuuden arvioimiseksi. Lahjoitettu asunto on oletuksena ennakkoperintöä ja huomioidaan siis perinnönjaossa lahjan antohetken arvolla. Vaikka lahjaveroarvoon ja siten lahjaveroon saat hallinnasta alennusta, niin perinnönjaossahan hallinta ei ole enää rasitteena ennakkoperintösi arvoa alentavana.
    Tämä ennakkoperintö on perintösi lisänä ja maksat siitä progressiivisen perintöveron.

    #56260 Reply

    Satunnainen Matkailija

    ”Asunto luovutetaan lahjana osittain kolmen vuoden välein, jolloin lahjaveron määrä pysyy alimmalla veroasteikolla, joka on sama lahja- ja perintöverossa”

    Onko tuo varmasti korrektia informaatiota? Olen käsittänyt että lahja- ja perintöverotuksessa ei olisi samaa asteikkoa. Jostain luin että lahjavero alkaa 4000 eurosta ja perintövero 20000 eurosta. Mikä on totuus?

    #56261 Reply

    Nimetön

    Velaksi jäävän kauppahinnan verottomien lahjoitusten osalta kannattaa todellakin olla huolellinen.\\r\\n\\r\\n\\\”Voiko keskinäinen laina olla korotonta ja voidaanko sitä lyhentää verovapailla lahjoilla?\\r\\n\\r\\nKeskinäinen laina voi olla korotonta, mutta lainasta tulee laatia lyhennyssuunnitelma. Lainan määrän ja lyhennyssuunnitelman tulee olla realistinen velallisen maksukykyyn nähden. Jos lainaa lyhennetään jatkuvasti kolmen vuoden välein annettavilla verovapailla lahjoilla, voidaan laina katsoa lahjaksi.\\\”\\r\\n\\r\\nLähde: http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Perinto_ja_lahjaverotus/Perinto_ja_lahjaverotus__usein_kysyttya(15124)\\r\\n

    #56262 Reply

    Nimetön

    \”Kauppa 3/4 hinnalla on aivan jees, ei tule lahjaveroa. Sitävastoin velaksi jäävän kauppahinnan verottomien lahjoitusten osalta kannattaa olla huolellinen, ettei käy allaolevan esimerkin kaltaisesti: \”Diaarinumero: 25/1200/96\”\”

    Aiheeseen liittyvää jonka löysin. Pitääköhän paikkansa?

    …myyjä voi lahjoittaa tuon 3999 €/ 3v verottomasti, mutta veronmaksajien keskusliitosta neuvottiin tekemään tuo lahjoitus erikseen sen sijaan että se 3999 € olisi vähennetty tuosta velkasummasta. Tämä siis sen takia että kauppaa ei pidettäisi miltään osin lahjoituksena, jolloin siitä menisi lahjaveroa. Ja se lahjavero menisi sitten sen asunnon täydestä arvosta, ei siitä 3/4 kauppasummasta.

    #56264 Reply

    potpottia

    ”Kauppa 3/4 hinnalla on aivan jees, ei tule lahjaveroa. Sitävastoin velaksi jäävän kauppahinnan verottomien lahjoitusten osalta kannattaa olla huolellinen, ettei käy allaolevan esimerkin kaltaisesti: ”Diaarinumero: 25/1200/96″”

    Osuipa tutuntuntuisia mielipiteitä sisältävä ketju, mutta silti hiukan rukkasin nimimerkkiä. Tuo 3/4 hinnalla tehty kauppa on melko vakiintunut käytäntö ja siis ilman lahjana verottamista. Kyllähän myyjä saa ostajallekin lahjoituksia tehdä ja esitetyn täysin kauppahinnan maksuista erillisen aikataulun tahdissa se ilmeisesti ohittaa verottajan lahjaverot.

Esillä 13 viestiä, 1 - 13 (kaikkiaan 13)

Vastaa aiheeseen: Lahjavero vai perintövero?