Asunto-osakeyhtiö: Yhdenvertainen kohtelu asunto-osakeyhtiössä
Onko asuntoyhtiössäsi hankittu laitteita, jotka eivät paranna jokaisen osakkeenomistajan huoneistoja? Onko tehty muunlaisia toimia, jotka mielestäsi tuottavat hyötyä joillekin toisten kustannuksella. Lain mukaan osakkeenomistajia tulee kohdella yhdenvertaisesti myös asunto-osakeyhtiöissä. Yhtiökokouksessa ei saa tehdä päätöstä, joka saattaa tuottaa osakkeenomistajalle tai jollekin muulle henkilölle oikeudetonta etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.
Yhdenvertaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että samanlaisessa tilanteessa olevien osakkeenomistajien oikeudet ja
Osakkeenomistajien täytyy kuitenkin joustaa päätöksiä tehtäessä. Yhdenvertaisuusperiaatteeseen ei voi automaattisesti vedota vain vastustaakseen tehtävää päätöstä. Mikäli tehty päätös ei ole tapahtunut asianmukaisessa järjestyksessä, niin osakkeenomistaja, yhtiön hallituksen jäsen tai muu vastaava voi nostaa kanteen yhtiötä vastaan yleisessä alioikeudessa. Yhdenvertaisuusperiaatteeseen voidaan vedota, vaikka päätöksentekoon osallistuneet eivät olisi tarkoituksellisesti suosineet jotakuta toisten kustannuksella.
Aihealueen artikkelit
- Asunto-osakeyhtiö: Osakkeenomistajan huoneiston haltuunotto
- Asunto-osakeyhtiö: Yhdenvertainen kohtelu asunto-osakeyhtiössä
- Asunto-osakkeen kauppa: Asunnon virheellisyysarviointiin vaikuttavia tekijöitä
- Asunto-osakkeen kauppa: Reklamaatio
- Asunto: Asunnon tarkistus ennen kaupantekoa
- Asuntokauppa: Asuntokaupan tekeminen
- Asuntokauppa: Asuntokaupan vakuutukset
- Kotirauha: Kotirauhan rikkominen
- Käytetty asunto-osake: Salainen eli piilevä virhe
- Osakehuoneisto: Omistajan tai vuokralaisen häätäminen
- Osakehuoneisto: Osakehuoneiston remontti
- Taloyhtiö: Häiritsevä käytös taloyhtiössä



