Kiinteistö: Kiinteistön laatuvirhe
Onko ostamassasi kiinteistössä laatuvirhe?
Kiinteistön on täytettävä sellainen laatu, joka kauppakirjasta ilmenee. Kiinteistössä on laatuvirhe, jos se ei laadultaan ja ominaisuuksiltaan vastaa sitä mitä kaupanosapuolet ovat sopineet. Kiinteistössä on virhe myös silloin, kun se ei ole sellainen mitä myyjä tai hänen asiamiehensä ovat sen ilmoittaneet olevan. Kaikkea kaupallista kehumista ei voida katsoa virheeksi, mutta jos on annettu selvästi väärää tietoa esimerkiksi rakennusmateriaaleista niin kyseessä on laatuvirhe. Lain mukaan edellytetään kuitenkin, että tuonkaltaisella, virheellisellä lausumalla on ollut merkitystä kaupan syntymiseen tai sen sisältöön.
Ostajan on saatava myytävästä kohteesta oikeat ja riittävät tiedot. Tämä on tärkeää, jotta ostaja voi järkevästi päättää ehdoista, joilla hän aikoo sitoutua kauppaan. Ostajan oikeiden tietojen saanti on myyjän vastuulla. Myyjä on velvollinen antamaan kaikki tiedot, joiden hän tietää vaikuttavan ostokohteen normaaliin käyttöön. Myyjällä on siten suhteellisen laaja tiedonantovelvollisuus. Epäillessään viallista kohtaa rakennuksessa tai esimerkiksi kiinteistön viemäriverkostossa tulee myyjän ilmoittaa tästä ostajalle. Myyjän selonottovelvollisuuden piiriin kuuluvat lisäksi sellaiset virheellisyydet, joita hän itse epäilee.
Vapautuakseen vastuusta edellytetään myyjältä ns. perusteltua vilpitöntä mieltä eli hän ei tiennyt, eikä hänen olisi pitänytkään tietää puutteellisuudesta tai viallisuudesta. Tärkeää on se, mitä myyjän asemassa olevan pitää yleensä tietää.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Myyjä vastaa myös kiinteistöä rasittavasta salaisesta virheestä. Salaisella virheellä tarkoitetaan tilannetta, jossa kiinteistö poikkeaa laadullisesti siitä, mitä vastaavalta kiinteistöltä olosuhteet huomioiden voidaan yleensä odottaa. Tässä arvioinnissa erityistä merkitystä annetaan mm. kauppahinnalle ja muille kaupan ehdoille.
Ostajalla on aina ns. tarkastusvelvollisuus. Hänen tulee kaikesta huolimatta tarkastaa ostokohde ennalta. Jos kiinteistön kauppaa rasittaa laatuvirhe, niin ostajalla on oikeus saada hinnanalennusta tai vahingonkorvausta. Joskus on myös perusteltua vaatia koko kaupan purkamista.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- › Kiinteistö: Kiinteistön laatuvirhe
- ›Kiinteistö: Mitä kiinteistöt ovat?
- ›Kiinteistön kauppa: Kiinteistökauppa, merkittävä investointi
- ›Kiinteistön omistus: Hallinnanjakosopimus
- ›Kiinteistönvälittäjä: Kiinteistönvälittäjän vastuu kaupasta
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.