Suomen oikeusjärjestelmä: Hyvä oikeusturva
Suomalaisen oikeudenhoitojärjestelmän kulmakivenä voidaan pitää hyvää oikeusturvaa. Kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu riittävä oikeusturva. Oikeusturvalla tarkoitetaan oikeutta saada asiansa käsiteltäväksi riippumattomassa tuomioistuimessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Oikeuslaitos takaa oikeusturvan saamisen. Tuomioistuimet, oikeusavusta huolehtiva lakimieskunta ja syyttäjälaitos ovat kaikki osa oikeuslaitosta.
Suomessa tuomioistuimet jaotellaan vakiintuneesti yleisiin tuomioistuimiin, hallintotuomioistuimiin ja erityistuomioistuimiin. Yleisinä alioikeuksina toimivat käräjäoikeudet. Ne käsittelevät riita- ja rikosjuttuja. Muutoksenhaku asteena ovat hovioikeudet eli käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa hoviin. Korkeimpaan oikeuteen tarvitaan
Hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus ovat hallintotuomioistuimia. Viranomaisten päätöksistä tehtyjen valitusten käsittely on uskottu näille tuomioistuimille. Pääsääntöisesti voit valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Osa oikeuselämän asioista on sellaisia, että niiden käsittelyyn tarvitaan aivan omat järjestelmät. Tältä pohjalta on luotu erityistuomioistuimet. Ne käsittelevät asioita, jotka koskettavat heidän omaa erityisalaansa. Tällaisia tuomioistuimia ovat esimerkiksi markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus. Valitustiet näiden osalta eivät ole yhteneväiset.
Aihealueen artikkelit
- Eduskunnan oikeusasiamies: Oikeusasiamiehen tehtävät
- Oikeudenkäynti: Oikeudenkäynnin julkisuus
- Oikeuskansleri: Kantelu oikeuskanslerille
- Oikeusturva: Fair trial -lauseke
- Presidentti: Presidentin armahdus
- Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- Suomen oikeusjärjestelmä: Hyvä oikeusturva
- Valtioneuvoston oikeuskansleri: Oikeuskanslerin tehtävät
- Virkamies: Virkamiehen vastuu
- Yhdenvertaisuus: Ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä



