Valtioneuvoston oikeuskansleri: Oikeuskanslerin tehtävät
Mitä valtioneuvoston oikeuskansleri tekee?
ottaa erityisesti huomioon perus- ja ihmisoikeusnäkökohdat ja niiden toteutuminen valvottaviensa toiminnassa. Ehkä tärkein oikeuskanslerin tehtävistä on valtioneuvoston laillisuusvalvonta. Oikeuskansleri voi osallistua hallituksen kokouksiin ja toimia siellä juridisena neuvonantajana. Lisäksi oikeuskanslerin tulee valvoa viranomaistoimintaa ja muutakin julkisten tehtävien hoitamista laajemmalti. Esimerkkinä voidaan mainita hänen asianajajiin ja heidän toimintaansa kohdistama valvonta. Oikeuskansleri hoitaa ja valvoo myös monia muita julkisia tehtäviä, joten kansalaisena voit aina kääntyä joko hänen tai eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen omassa asiassasi.
Valtioneuvoston oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuuden valvoja Suomessa. Hän valvoo, että tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet sekä muutkin julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät kaikki heille asetetut velvollisuutensa. Oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu valvoa myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista Suomessa.
Oikeuskanslerille on asetettu myös muita valvontatehtäviä. Valtioneuvoston, sen jäsenten ja tasavallan presidentin päätösten ja toimenpiteiden lainmukaisuuden valvonta on uskottu oikeuskanslerin tehtäväksi. Hänen tulee
Aihealueen artikkelit
- Eduskunnan oikeusasiamies: Oikeusasiamiehen tehtävät
- Oikeudenkäynti: Oikeudenkäynnin julkisuus
- Oikeuskansleri: Kantelu oikeuskanslerille
- Oikeusturva: Fair trial -lauseke
- Presidentti: Presidentin armahdus
- Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- Suomen oikeusjärjestelmä: Hyvä oikeusturva
- Valtioneuvoston oikeuskansleri: Oikeuskanslerin tehtävät
- Virkamies: Virkamiehen vastuu
- Yhdenvertaisuus: Ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä



