Perusturva: Oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon
Takaako laki kaikille perusturvan?
Perustuslaki turvaa jokaiselle oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tällöin edellytetään sitä, että henkilö ei itse kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, että jokaisella on oikeus saada katto pään päälle, välttämätön jokapäiväinen leipä sekä oikeus riittävän sairaanhoitoon. Jokaisella on myös oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana. Sama koskee lisäksi lapsen syntymästä ja huoltajan menetyksestä aiheutuvia tilanteita. Näissä tilanteissa kaikilla on oikeus saada perustoimeentuloa vastaava määrä joko eläkkeinä, vakuutuskorvauksena, opintorahana tai toimeentulotukena.
Julkisen vallan tehtävä on perustuslain mukaan turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Lapsen hyvinvointi ja yksilöllisen kasvun tukeminen on sälytetty osittain myös yhteiskunnan ja julkisen vallan vastuulle. Lain mukaan julkisen vallan tulee antaa perheelle mahdollisuudet turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kehittyminen.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Elinkeinonvapaus: Toimeentulon hankkiminen
- ›Liikkumisvapaus: Matkustus ja luovutus
- ›Mielipiteenvapaus: Sananvapaus
- ›Oikeus elämään: Henkilökohtainen vapaus, koskemattomuus ja turvallisuus
- ›Oikeus työhön: Perustuslaki määrää oikeudesta työhön
- ›Omaisuuden suoja: Omaisuuden suoja Suomessa
- ›Perusopetus: Maksuton perusopetus Suomessa
- › Perusturva: Oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon
- ›Sosiaaliturva: Sosiaaliturva on perustuslaillinen oikeus
- ›Uskonnonvapaus: Uskonnon ja omantunnon vapaus
- ›Viralliset kielet: Suomi ja ruotsi
- ›Yhdistys: Yhdistyksen perustaminen ja yhdistykseen kuuluminen
- ›Yksityisyys: Yksityiselämä, kunnia ja kotirauha
- ›Ympäristö: Kestävä kehitys
- ›Äänioikeus: Äänioikeus valtiollisissa vaaleissa ja kansanäänestyksessä
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.