Tekijänoikeus: Tekijän oikeus teokseen
Tekijänoikeus on teoksen tekijällä oleva oikeus, joka antaa tekijälle yksinomaisen oikeuden määrätä teoksestaan. Tekijä saa muun muassa itse päättää, julkistetaanko hänen teoksensa yleisölle. Tekijällä on oikeus myös ansaita teoksellaan. Hän voi esimerkiksi painattaa kirjallisen teoksensa kirjana tai myydä sitä ilman, että kukaan muu saa painattaa teosta. Käytännössä tekijä usein tekee kustannussopimuksen, joka rajoittaa hänen omia oikeuksiaan kustantajan hyväksi.
Tekijänoikeus syntyy samalla kuin teoskin. Tekijänoikeuden saa se henkilö, joka on luonut teoksen. Tekijän iällä
Tekijänoikeus on voimassa tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Valokuvien suoja-aika riippuu valokuvasta. Jos valokuva yltää teostasoon eli se on omaperäinen ja itsenäinen, sen suoja-aika on voimassa tekijän eliniän ja 70 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Kaikkien muiden valokuvien eli valokuvien, jotka eivät yllä teostasoon, suoja-aika on lyhyempi. Tällaisten niin sanottujen tavallisten valokuvien suoja-aika on voimassa 50 vuotta kuvan ottamisesta.
Aihealueen artikkelit
- Tekijänoikeus: Kiertämiskeinojen valmistamisen ja levittämisen kielto
- Tekijänoikeus: Tekijän oikeus teokseen
- Tekijänoikeus: Tekijänoikeuden kohde ja sisältö
- Tekijänoikeus: Tekijänoikeuden luovutus
- Tekijänoikeus: Tekijänoikeudesta vapaat kohteet
- Tekijänoikeus: Tekijänoikeuksien rajoitukset
- Tekijänoikeus: Teknisen toimenpiteen kiertämisen kielto



