Irtaimen kauppa: Reklamaatio

Muistitko huomauttaa virheestä ajoissa?

Ensimmäinen reagointikeino, kun on huomattu tuotteessa olevan puutteita, on reklamointi. Se tarkoittaa sitä, että ostaja ilmoittaa myyjälle tavaran olevan virheellinen. Ostajan on kerrottava myös millaisesta virheestä on kysymys. Puutteet voivat koskea muun muassa teknistä vikaa, valmistusvikaa, kestävyyttä, käyttöohjeita tai sitä, että tuotetta ei ole tehty siihen tarkoitukseen, johon se on myyty. Ostajan ei tarvitse vielä tässä vaiheessa täsmentää mitä vaatimuksia tulee mahdollisesti esittämään. Ilmoitus on kuitenkin oltava riittävän yksilöity, jotta myyjä voi hyvittää virheen.

Reklamaatio on tehtävä kohtuullisessa ajassa. Tämä johtuu siitä, että myyjä ei yleensä tiedä tuotteen olevan virheellinen. Kun hänelle ilmoitetaan siitä, hän voi yrittää oikaista virheen tai ainakin rajoittaa vahinkoa. Jos ostaja ei noudata kohtuullisen ajan vaatimusta, hän voi menettää kokonaan oikeutensa esittää vaatimuksia myyjää kohtaan. Kohtuullista aikaa ei ole määritelty, mutta esimerkiksi liikekaupoissa yritysten välillä on katsottu, että 1-2 viikkoa olisi tällainen kohtuullinen aika ilmoituksen tekemiseen.


Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24

Jotta ostajan täydet oikeudet toteutuisivat, hänen kannattaa tehdä reklamaatio huolellisesti ja mahdollisimman pian virheen huomaamisen jälkeen. Reklamaation laiminlyönnistä seuraa, ettei ostaja voi myöhemmin esittää myyjälle vaatimuksia virheen johdosta. Ostaja on siis velvollinen informoimaan myyjää virheistä tuotteissa tai palveluissa.


Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24



Aihealueen artikkelit


Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.