Hallintoasiat: Asianosaisen kuuleminen

Kuullaanko minua ennen hallintoasian ratkaisemista?

Ennen hallintoasian ratkaisemista asianosaiselle on varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Asianosaiselle täytyy varata tilaisuus tulla kuulluksi kaikista sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Aina ei asianosaista tarvitse kuulla ennen asian ratkaisemista.

Jos kirjallinen menettely tuottaa asianosaiselle kohtuuttomia vaikeuksia, asianosaiselle on pyynnöstä varattava tilaisuus esittää asian selvittämiseksi tarpeellinen vaatimus tai selvitys suullisesti. Muut asianosaiset on kutsuttava samaan kuulemistilaisuuteen, jos se on välttämätöntä asianosaisten oikeuksien tai edun valvomiseksi.

Asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos vaatimus heti hylätään tai muuten jätetään perusteettomana tutkimatta. Samoin jos asia koskee palvelussuhteeseen tai vapaaehtoiseen koulutukseen ottamista taikka hakijan ominaisuuksien arviointiin perustuvan edun myöntämistä. Kuulemiseen ei tarvitse ryhtyä myöskään silloin, jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle tai ympäristölle.


Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24

Asianosaiselle ei tarvitse varata tilaisuutta tulla kuulluksi, jos hyväksytään vaatimus, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on muusta syystä ilmeisen tarpeetonta.


Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24



Aihealueen artikkelit


Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.