
Lhemuah
07.02.2006
Muuntorangaistus jossa vanhat sakot, pääasiallisesti aiheutuneet omasta typeryydestä
-Henkilö ei läsnä oikeudenkäynnissä
Muunnossa vankeusrangaistukseksi
Vaikuttaako asian käsittelyyn/muuntoon seikka että myöhemmin vastaajan asioita hoitaa virkaholhooja/edunvalvoja?
-tilanne nyt
Sopimus sakkojen maksusta/sovitteluratkaisu siten
Vastaaja on eläkkeellä, saanut juuri asunnon Elämä on niiltä osin kunnossa verrattuna aiempaan asunnottomuuteen, mutta sakkorangaistus kummittelee menneestä nyt nykytilanteeseen.
Siten että vastaaja on saadessaan vapausrangaistuksen sakkojen mennessä muuntoon
-vaarassa menettämään eläkkeensä vapausrangaistuksen myötä
-kuin myös asuntonsa
Asettaen vastaajan "lähtöruutuun?"
Kyseessä ei ole nuori henkilö, sakkojen summa noin 600 €
Vastaajan sanojen mukaan kyseessä olisi noin 4kk mittainen "kakku" jolloin yllämainitut kaksi kohtaa todennäköisesti toteutuisivat
Neuvoja vastaajalle?
Nimetön
07.02.2006
ruvettava lyhentämään sakkoja, edes vähän, jotta maksuhalukkuus käy ilmi. Sitten vaan sakonmuuntoistuntoon, esittämään jonkinlaista järkevää maksusuunnitelmaa (eli että lyhentää XX euroa/kk). Laki muuttui tuossa vuoden vaihteessa, kerralla muunnettavista voidaan mätkäyttää korkeintaan 60 päivää istumista. Tuo sakkojen rahamäärä ei kauheasti tilanteesta kerro, pitäisi tietää päiväsakkojen rahamäärä. Mutta jos kaveri on ollut pienituloinen/tuloton jo silloin, kun sakot on tuomittu, voitaneen olettaa että päiväsakon rahamäärä on ollut 6 euroa. Jos näin, ja sakkoja määrältään n. 600 euroa, tarkoittaisi että muunnettavana on 100 päiväsakkoa. Kolme päiväsakkoa vastaa yhtä päivää vankeudessa (tämä muuttui myös vuoden vaihteessa, muuntosuhde lieveni), joten sadasta päiväsakosta tulisi 33 päivää istumista. Tämä muuten käy tarkemmin ilmi henkilölle tiedoksiannetusta muuntohaasteesta, eli siitä voipi laskeskella, millainen istuminen olisi tulossa.
Nimetön
07.02.2006
Kirjoitin turhan nopeasti ja meni sormet solmuun... siis merkittävää on muunnossa olevien päiväsakkojen lukumäärä. Ja jutun pointti on se, että vielä istunnossa voi ja ehdottomasti kannattaa esittää maksusuunnitelmaa. Silloin käräjäoikeus voi lykätä asian käsittelyn niin, että katsotaan muutama kuukausi miten maksusuunnitelma pitää, ja jos pitää, niin jatketaan niin kauan kunnes kokonaan maksettu.
Lhemuah
07.02.2006
Kiitokset, asia varmaan selkenee kun saan tuon vastauksesi toimitettua ja oletettavasti säästyntään enemmiltä hölmöilyiltä
CemKing
05.08.2008
mikäli asia olisi vielä ajankohtainen, tai jollain olisi periaatteessa sama tilanne, ehdottaisin että maksatte 110 euroa, niin ette voisi joutua kiinni, eikä teidän tarvitsisi välttämättä maksaa sakkoa ikinä..


