
Makkeri
13.07.2005
Äiti on löytänyt uuden rakkauden ja haluaa muuttaa uuden miehen kanssa Englantiin. Meillä on yhteishuoltajuus 11-vuotiaasta pojasta. Voiko hän viedä pojan Englantiin ihan tosta noin vaan,vai onko minun tai lapsen mielipiteellä mitään merkitystä?
Kertokaa,hyvät ihmiset. Poika on minulle koko elämä, asumme samalla paikkakunnalla ja olemme tähän asti saaneet tavata milloin olemme halunneet. Melkein päivittäin,jos emme ole nähneet,olemme ainakin puhelinyhteydessä.
Yhdessä
13.07.2005
Kyllä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, missä lapsesi asuu. Huoltopäätöksessä (yksinhuoltajuus / yhteishuoltajuus) on kyse molempien vanhempien velvollisuudesta ja osallisuudesta lapsen huoltoon ja sitä koskeviin päätöksiin, ja toisaalta lapsen oikeus saada "huoltoa" molemmilta vanhemmilta.No näinhän se ei todellakaan aina mene. Nyt keskustelet ensin rakastuneen äidin kanssa tilanteesta, jos ei auta, otat lakimiehen mukaan kuvioihin.Sitten tarvittaessa sossusta aikaa varaamaan lastenvalvojan luota, ja miel.mahd.pian, jottei ehdi muuta tapahtumaan.Tsemppiä, naiset ja äidit osaa joskus olla petoja näissä asioissa....ja yrittävät kaikinvoimin ainakin tämänkaltaisissa tapauksissa saada sitten yksinhuoltajuuden, ettei vaan tarvitse isän mielipiteitä kysyä asiaan.....hoh hoijaa, näitä juttuja suomessa riittää....
-Kari-
14.07.2005
Ihan ensin varmista että onko lapsellasi passia tai onko merkitty esimerkiksi äidin passiin. Aina ei kannata luottaa entiseen puolisoon vaan voit tarkastaa asian suoraan viranomaiselta.
Kiellä entistä puolisoasi selvästi ja kirjallisesti (todisteellisesti) tekstiviestillä ja/tai sähköpostilla viemästä lastanne ulkomaille. Jos epäilet että yrittää viedä lapsenne maasta ilmoittamatta tästä sinulle on jo syytä ottaa yhteyttä juristiin ja ryhtyä toimenpiteisiin tämän estämiseksi.
Yhteishuoltajuuspaperit on syytä lukea huolella läpi ja kerrata tämän sisältö.
Selvästi et halua että lapsenne muuttaa ulkomaille äidin mukana, ymmärränkö oikein. Haluatko että poikasi muuttaa luoksesi asumaan?
Voitte keskenänne sopia tapaamisesta melkein mitä tahansa, jopa sen että äiti on velvollinen maksamaan matkat ja majoitukset sinulle englantiin tai lapselle sinun luoksesi.
absent
14.07.2005
Muista vain hyvä mies että et mene enää ikinä naimisiin. Myös kaikille jotka tämän viestin näkevät, menkää www.nomarriage.com
Sivu selittää teille naisten saatanallisen luonteen.
Makkeri
14.07.2005
Kiitoksia hyvät ihmiset vastauksistanne, lapsi on merkattu äitinsä passiin. Ajattelin kyllä keskustella hänen kanssaan tulevan viikonlopun aikana asiasta perusteellisesti. Jos emme pääse yhteisymmärrykseen asiassa,osaako joku suositella pätevää tämän alan juristia Tampereen seudulla?
-Kari-
15.07.2005
Ei ole kokemuksia Tampereen suunnalta mutta tässä linnki asianajoliiton hakupalvellun, laita Häme osastoksi ja perheoikeus painopistealueeksi.
http://www.asianajajat.fi/asp/empty.asp?P=66&VID=default&SID=575739698768745&A=closeall&S=0&C=28372
Myös YYL:n sivuilla kannattaa käydä tutustumassa.
http://www.yyl.fi/au-kokemuksia.htm
isä
15.07.2005
vain muodon vuoksi sinua kuullaan asiassa. loppu tulos on että lapsi lähtee äidin mukaan. Siitä saa kiittää Suomalaisia Sosiaalialan ammattilaisia. Niinkuin tuomareitakin jotka ovat äidin tukena kaikissa vaikeissa asioissa...lueppa isä aiheesta lisää www.vanhemmat.net sivuilta.......
T:Ari S
Paha nainen ja lähiäiti muutto...
15.07.2005
Ensinnäkin voisit rauhoittua ja lakata katsomasta näitä vastauksia. Katkeroituminen ja stereotyyppinen syyttely naisia ja äitejä kohtaan ei auta ketään.
Toiseksi voit ryhtyä toimeen. Ota yhteyttä perheasioihin erikoistuneeseen asianajajaan ja/tai Tampereen kaupungin perheneuvolaan sovittelua varten. Tsekkaa www.asianajajat.fi ja www.eroperhe.net. Puhu myös exän kanssa. Oikeustaistelu on pitkä ja kivinen, matkalla tullee ruumiita. Tietääkö ex, mitä uuteen maahan muuttaminen TODELLA tarkoittaa, kun arki tulee kuvioon ja omaa sosiaalista verkkoa ei ko. maassa ole, käytännön asiat ovat hitaampia hoitaa jne.
Yhteishuoltajuuden vallitessa kumpikaan osapuoli ei voi viedä lasta maasta noin vain (oli lapsella passi tai ei). Jos vie niin syyllistyy rikokseen (ilmoitus asiasta poliisille ja sos. viranomaisille) ja tämähän on jo hyvä syy purkaa yhteishuoltajuus ja hakea yksinhuoltajuutta itselle.
Englannista lentää Suomeen kahdessa tunnissa, joten tapaamiset joka toinen viikonloppu ovat täysin mahdollisia järjestää. Etävanhempi saa tällöin yleensä myös loma-ajoista merkittävästi enemmän tai täyden lapsen luonapidon jopa koko loma-ajaksi, koska arki-iltoina tapaamisia ei ole mahdollista järjestää. Koulujen lomat ovat melko pitkiä (kesä-, joulu-, hiihto- ja pääsiäisloma, lisäksi voi olla vielä syysloma).
Lisäksi lapsesi on poika ja sinulla on ollut häneen kiinteä yhteys koko ajan, niin voi olla, että katsotaan paremmaksi hänelle jäädä tuttuun kaveripiiriin ja Suomeen isän kanssa, kun muuttaa koko elinympäristöä vieraaseen maahan.
Itse olen samanlaisessa tilanteessa, mutta toisinpäin. Uusperheeni on muuttamassa Pohjois-Amerikkaan ja yritän kaikin voimin taistella vanhimman lapseni isäkontaktin säilymisen puolesta. Olen valmis maksamaan lentoja ja oleskeluja. Käyttämään kaikki perheen lentopisteet lapsen lennättämiseen Suomeen jne. Muuttoratkaisu ei tunnu mukavalta ja jäytää mieltäni koko ajan. Aina ei vain ole vaihtoehtoja.
Tsemppiä ja jaksamista!
Mami
16.07.2005
Ja että se Ari aina jaksaa masentaa...
Mene tai soita sosiaalitoimistoon lastenvalvojalle kipin kapin ja kerro murheesi. Jos et äidin kanssa pääse yhteisymmärykseen, ajan varaaminen sossusta voi kesällä kestää ja kone Lontooseen lähteekin ihan huomaamatta. Tässä tilanteessa on toivottava parasta, mutta varauduttava pahimpaan. Sinulla on asiaan sananvaltaa ja poikasi mielipidettäkin saatetaan kuulla, vaikkei hän 12 olekaan täyttänyt. Ainakin pyydät hänen kuulemistaan. Äläkä anna yhteyden poikaasi katketa kävi kuinka kävi.
isä
16.07.2005
Siitä ei äidit välitä. eikä siitä miltä lapsen isästä tuntuu. tai välittää hiukan ja se on sitä, kun isälle saadaan paha olo. joillakin naisilla ei ole minkäänlaisia arvoja elämässään näiden asioiden suhteen. nuorimman lapseni äiti eli kolmannen lapseni äiti, hän yritti erottaa minut tästä lapsesta lähestymiskiellolla. niin, hän haki lapselleni ja minulle lähestymiskieltoa. mutta puhui koko ajan isän suhteen tärkeydestä lapseensa siinä samalla...
T:Ari
Äidin passi
16.07.2005
Äitihän on tietysti hakenut passin itselleen,mutta olisiko hän saanut laittaa pojan nimeä passiinsa ilman minun lupaani? Nyt se siellä on minun tietämättäni.
Kiitoksia kaikille vastanneille,eritoten sinulle Paha äiti ja lähiä. Sinun kirjoituksestasi sain taas lisää potkua elämääni.
Mami
18.07.2005
Yhteishuollettavien lasten merkitseminen passiin edellyttää toisen vanhemman allekirjoitusta passihakemukseen, siis luvan antamista ulkomaille viemiseen. On vähän kummallista, jos et ole moista paperia tehnyt ja lapsi on äitinsä passissa. Voisiko olla siellä ajalta ennen eroa, 10 vn passi tms? Siitäkin huolimatta sinulla on sanasi sanottavana asiaan.
Äiti ja ex-vaimo
21.07.2005
Jos teillä on yhteishuoltajuus, ex-vaimosi ei lainmukaan saa ottaa lasta omaan passiinsa, eikä hankkia lapselle passia, ilman, että sinun allekirjoitus on ko. lomakkeessa.
Ota yhteys paikalliseen lastenvalvojaan heti, ellet ole sitä jo tehnyt. Täällä kyseleminen ei loppupeleissä auta asiaasi juurikaan. Toimi!
yh-äiti
23.08.2005
kyllä saa passin lapselle, vaikka olisikin yhteishuoltajuus..
monissa tapauksissa, yhteishuoltajuus on, mutta etä-huoltaja ei ole ollut tekemisissä lapsen kanssa, miten siis saat nimiä kaavakkeisiin..?
mutta joo, kyllä saa passin. eläviä esimerkkejä tiedossa vaikka kuinka paljon.
Isukki
08.06.2006
1984 sain maksulapun käteeni, maksat elatusmaksua pojastasi. Tuntui lohduttomalta, koska maksut loppuvat. Enpä ollut ihmissuhdenero, ja taas kaatui uusikin juttu, uudet maksusuunnitelmat vaan. Koskaan en ole jättänyt tapaamisoikeuksiani käyttämättä, vaikka minua on sillä asialla 18v kiusattu, toisen poikani äidin kanssa oli yhteishuoltosopimus...Kallis sopimus, poika kun murkkuvuosina osoittautui kekseliääksi kolttostentekijäksi. Monet rikkinäiset ikkunat jne on tullut maksettua. Vanhempi poikani, jota en meinannut saada tavata, koska hänen äitinsä oli katkera ja yritti tehdä kiusaa minulle, etten saisi tavata lastani. Minä kestin sen ja tapasin poikaa kun sain siihen tilaisuuden. Mutta vuodet vierivät ja harmaannuttivat ohimoitani, kas pojan ulkonäkö alkoi muistuttaa nuoruuteni hurjaa sankaria, ja vilkas huumorintajuinen luonne tuntui tutulle.
Edesmennyt äitini sanoi aikoinaan viisaasti: Sinun geenisi ovat sellaiset jotka periytyvät, muistutat näöltäsi Isovaariasi, ei kehitys sinuun pysähdy.
Minua on kiusattu, nöyryytetty, olen itkenyt ja kärsinyt asioiden takia. Vaan jaksoin odottaa ja odottaa. Nyt tapaan aikamiehiä joka viikko ja pidämme hauskaa...Kiusanhenget ovat saaneet melkoisen pitkän nenän.Ja takaan että vituttaa.
VERI ON VETTÄ SAKEAMPAA
isukki
08.06.2006
Muista yksi juttu! Jos erostanne on lyhyt aika, niin se toinenkin on rikki ja etsii epätoivoisesti satuprinssiä, anna mennä enklantiin, nopiasti sitten tulee pois...Et kai usko sitä, että joku britti etsii Suomalaista yksinhuoltajaa vakavissaan kumppanikseen??? Vapaita eurooppalaisia kaunottaria on miljoonia tarjolla, se on höpöttänyt levottomia Ex-emäntäsi korvaan, että on saanut...
Samat jutut sinä olet tehnyt joitakin vuosia aiemmin.
Ei se todellakaan vie toisen miehen tekemiä pentuja perheelleen esiteltäväksi enklantiin, britit ei ole niin tyhmiä. Ovat siellä kovin vanhanaikaisia....
Jos nainen haaveilee, anna haaveilla ja saada nenilleen. Sehän tekee hyvää!!!
Isukki kakkonen
09.06.2006
Onneksi olkoon sinulle että olet saanut vanhemmuuteen sen mitä se lastes äiti kerjäsikin: Lastes äiti kerjäsi itselleen todella pahoja ikävyyksiä niillä "ihanilla" tempauksillaan mitä hän teki sinulle ja lapsilles silloin aikoinaan ja nyt hän niittää satoa... heh.. heh.. heeee... Mitä tulee tuohon että kun toi muija on viemässä sitä lasta englantiin niin saattaapa olla niin että sille lapsen äidille tulee hyvinkin pian selväksi se paikallinen kulttuuri missä mies lähtee aamulla töihin ja tulee hyvinkin myöhään pubin kautta kotiin nukkumaan tai on "työreissussa" useamman päivän. Silloin se lapses äiti on tajunnut sen että hän on vain pano muiden joukossa mutta luonto ei anna periksi erota vaan hän viestittää tänne suomeen kaikille että: "hyvin menee, me olemme Deivitin ja minun lapseni kanssa niinkuin ihanneperhe eikä ole mitään hätää ja rahaa on...." Katsos luonto ei anna muijalle periksi myöntää että hän elää todella onnetonta elämää jossakin brittislummissa ihan persaukisena lumppuna vaan hän yrittää antaa itsestään aivan väärän kuvan koska kukaan hänen tutuistaan ei näe livenä miten paskasti asiat on....
Masi
23.11.2006
Luin kirjoituksesi ja haluisin tietää mites asiasi laita
tätä nykyä on ja onko sinulla yhteisjuoltajuus?
Itselläni on yheis huoltajuus ja asuimme tyttäreni kans samal paikkakunnalla syyskuuhun asti kun hänen äitinsä sai idean muuttaa lahdesta jyväskylään no sen vielä kestän, mutta sitten hän pyysi suostumusta tyttäreni passiin suostuin koska en voinut kuvitella että he ovat muuttamas amerikkaan. Oletko saannu selvää onko mahdollista että, äiti voi viedä lapsen tosta noin vaa?
passiton mummo
24.11.2006
Niin, passihakemuksessahan tulee olla molempien huoltajien allekirjoitukset. Eli kun vanhempi allekirjoittaa lapsensa passihakemuksen niin samalla hän hyväksyy sen, että lapsi voi matkustella joko hänen eli tai toisen vanhemman kanssa. Sitä ei moni tule ajatelleeksi, että hyvinä aikoina hankitut ja allekirjoitetut valtuudet, luvat yms. koituvat joskus harmiksi. Näyttää siis siltä, että tässä tapauksessa isä on joskus antanut luvan pojan merkitsimiseksi äidin passiin.
Yksinhuoltaja äippä
27.03.2008
Taitaa sullakin viirata ja pahasti. Ei se kauneuskaan aina onnea takaa.. Ja lapset ei varmaankaan kaikille miehille oo este jos toisesta ihan oikeesti ja aidosti tykkää...
äitipuoli
12.01.2009
lapset ovat ihana asia, siksi neuvon sua kävellä sossuun ja palkata hyvän lakimiehen käräjäoikeutta varten. Sinulla on täydellinen oikeus vaatii lapsesi jäävän Suomeen. Älä pelkkää pojan äidin valituksia, sillä itse pelkäsin mutta turhaan. Kun olimme silloin mieheni kanssa prosessilla kuulin istestäni niin paljon pahaa mutta oikeuden Jumala oli kuiteskin minun ja mieheni puolella eikä lapsen äidin puolella. Sille oli merkillistä rahaa vain. Mutta me voitimme vaikka pelkäsimme hävitä. Onnea!


