Vahingonkorvaus: Ostajan vastuu rajoittaa vahinkoa
Korvataanko aina koko vahinko?
tapauksessa siirrettävä tuote sisätiloihin lisävahinkojen estämiseksi, mikäli se on mahdollista. Virheellisesti toimitetusta tavarasta ostajalla on oikeus virheen suuruiseen vahingonkorvaukseen, mutta mikäli ostaja omalla toiminnallaan tai toimimattomuudellaan aiheuttaa sen, että tuote vaurioituu käyttökelvottomaksi, ei hänellä ole oikeutta täysimääräiseen hyvitykseen, mikäli hän olisi omalla toiminnallaan voinut estää lisävahingon syntymisen. Jos sopijapuoli näin laiminlyö vahingon rajoittamisvelvollisuutensa, hän saa itse kärsiä vastaavan osan vahingosta.
Suomen vahingonkorvausoikeuden lähtökohtana on täyden korvauksen periaate. Sen mukaan vahinkoa kärsinyt osapuoli on saatettava sellaiseen asemaan kuin hän olisi ollut siinä tapauksessa, että vahinkoa ei olisi syntynyt. Vahinkoa kärsivän sopijapuolen on kuitenkin pyrittävä rajoittamaan vahinkoa, jos tämä kohtuullisin toimin on mahdollista. Jos esimerkiksi kuluttajalle toimitettu tavara on jätetty ulkoilmaan siten, että tavara on sen seurauksena esimerkiksi kastunut ja siten vaurioitunut, on ostajan joka
Aihealueen artikkelit
- Kaupan purkaminen: Kaupan purku myyjän viivästyksen vuoksi
- Kauppahinta: Kauppahinnan maksaminen
- Kuluttajakauppa: "Sellaisena kuin se on" –ehto?
- Kuluttajakauppa: Hinnanalennus vai kaupanpurku
- Kuluttajakauppa: Korvausvaatimus
- Kuluttajakauppa: Kuluttajakaupan sovittelu
- Kuluttajakauppa: Mikä on kuluttajankauppaa?
- Kuluttajakauppa: Sopimusehdot ja markkinaoikeus
- Kuluttajakauppa: Tavaran palautusoikeus
- Myyjä: Kaupan purkuoikeus
- Myyjä: Vahingonkorvaus myyjänkin oikeus
- Myyjän vastuu: Korvausvelvollisuus, syynä viivästyksen aiheuttama vahinko
- Myyjän vastuu: Vaaranvastuu ja vastuu tavaran tuhoutumisesta
- Tavara: Tavaran kauppahinta
- Tavara: Tavaran luovutuksen viivästyminen
- Tavara: Tavaran luovutus ostajalle
- Tavara: Tavaran virheellisyyden arviointi
- Tavara: Tilauksen peruuttaminen
- Tavara: Virhe tavarassa
- Vahingonkorvaus: Ostajan vastuu rajoittaa vahinkoa
- Vahingonkorvaus: Vahingonkorvauksen sovittelu
- Vahingonkorvaus: Virheellisen tavaran aiheuttama vahinko
- Vahingonkorvaus: Virheellisen tavaran korjaus
- Virheellinen tavara: Virheellisen tavaran maksaminen
- Virheellinen tieto: Virheelliseen tietoon vetoaminen
- Virheilmoitus: Virheilmoituksen tekeminen
- Virhevastuu: Tavaran takuu ja takuuaika



