Tavara: Virhe tavarassa
Tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Muutoin tavarassa on virhe. Tavaran virhe näissä yhteyksissä on käsite, joka tarkoittaa nimenomaan sitä, ettei myyty tavara vastaa sitä, mitä ostajalla on ennakkotietojen perusteella ollut perusteltua aihetta olettaa. Tavarassa ei siis tarvitse olla mitään konkreettista virhettä ja myyty tavara voi toiselle ostajalle olla täysin virheetön.
Tavaran tulee soveltua tarkoitukseen, johon kyseisiä tavaroita yleensä käytetään. Tavaran tulee soveltua myös siihen erityiseen tarkoitukseen, josta myyjän katsotaan kaupantekohetkellä tienneen, eikä hän ole ostajalle ilmoittanut, ettei
Tavaran tulee olla myyjän antaman kuvauksen mukainen ja vastattava ominaisuuksiltaan myyjän kertomaa. Tavara pitäisi olla tarkoituksenmukaisesti pakattu, jos pakkaus on tarpeen tavaran säilyttämiseksi tai suojaamiseksi. Lisäksi tavaran tulee kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on kulloinkin kyseessä olevan tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa.
Jos tavara poikkeaa jostakin edellä mainituista, siinä on virhe. Virheenä ei kuitenkaan saa vedota seikkaan, josta ostajan täytyy olettaa tienneen kauppaa tehtäessä.
Aihealueen artikkelit
- Kaupan purkaminen: Kaupan purku myyjän viivästyksen vuoksi
- Kauppahinta: Kauppahinnan maksaminen
- Kuluttajakauppa: "Sellaisena kuin se on" –ehto?
- Kuluttajakauppa: Hinnanalennus vai kaupanpurku
- Kuluttajakauppa: Korvausvaatimus
- Kuluttajakauppa: Kuluttajakaupan sovittelu
- Kuluttajakauppa: Mikä on kuluttajankauppaa?
- Kuluttajakauppa: Sopimusehdot ja markkinaoikeus
- Kuluttajakauppa: Tavaran palautusoikeus
- Myyjä: Kaupan purkuoikeus
- Myyjä: Vahingonkorvaus myyjänkin oikeus
- Myyjän vastuu: Korvausvelvollisuus, syynä viivästyksen aiheuttama vahinko
- Myyjän vastuu: Vaaranvastuu ja vastuu tavaran tuhoutumisesta
- Tavara: Tavaran kauppahinta
- Tavara: Tavaran luovutuksen viivästyminen
- Tavara: Tavaran luovutus ostajalle
- Tavara: Tavaran virheellisyyden arviointi
- Tavara: Tilauksen peruuttaminen
- Tavara: Virhe tavarassa
- Vahingonkorvaus: Ostajan vastuu rajoittaa vahinkoa
- Vahingonkorvaus: Vahingonkorvauksen sovittelu
- Vahingonkorvaus: Virheellisen tavaran aiheuttama vahinko
- Vahingonkorvaus: Virheellisen tavaran korjaus
- Virheellinen tavara: Virheellisen tavaran maksaminen
- Virheellinen tieto: Virheelliseen tietoon vetoaminen
- Virheilmoitus: Virheilmoituksen tekeminen
- Virhevastuu: Tavaran takuu ja takuuaika



