Liikennevakuutus: Pakollinen liikennevakuutus
Liikennevakuutus on pakollinen jokaiselle liikenteessä käytettävälle ajoneuvolle. Sen nojalla vakuutusyhtiö korvaa ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä vastapuolelle aiheutuneita henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Omat vahingot vahingonaiheuttaja hekilövahinkoja lukuunottamatta kärsii itse tai saa niistä korvauksen vapaaehtoisen autovakuutuksen nojalla. Puhutaan kaskoista ja osakaskoista. Myös vailla liikennevakuutusta oleva jalankulkija, joka on aiheuttanut vahingon, voi saada omasta henkilövahingostaan korvauksen vahingossa osallisena olleen ajoneuvon liikennevakuutuksesta.
Ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä on olemassa runsaasti oikeuskäytäntöä. Mikä on ja mikä ei ole ajoneuvon liikenteeseen käyttämistä? Vahinkoilmoitusta tehtäessä
Liikennevakuutuksesta korvataan vastapuolen vahinko vahingonaiheuttajan huolimattomuudesta riippumatta. Huolimattomasta ajoneuvon käsittelystä sitä pysäköitäessä voi olla seurauksena esimerkiksi se, että ilman vaihdetta tai käsijarrua pysäköity auto piha-alueella lähtee minuutin kuluttua itsekseen liikkeelle ja törmää toiseen autoon. Ajoneuvon pysäköinti on ajoneuvon liikenteeseen käyttämistä ja siitä johtuvat vahingot liikennevakuutus korvaa.
Aihealueen artikkelit
- Liikennevahinko: Ankara vastuu liikennevahingoissa
- Liikennevahinko: Syyllisyys
- Liikennevakuutus: Henkilövahinko korvattavaksi liikennevakuutuksesta
- Liikennevakuutus: Pakollinen liikennevakuutus
- Liikennevakuutus: Tahallaan aiheutettu vahinko



