Korvaus: Tavaran katoaminen tai vähentyminen ja luovutuksen viivästyminen
Voinko vaatia korvausta jos tavara katoaa tai sen luovutus viivästyy?
Tavaran katoamisesta tai vähentymisestä suoritettava korvaus on laskettava tavaran arvon mukaan, joka sillä oli kuljetettavaksi otettaessa sillä paikkakunnalla, jossa se otettiin kuljetettavaksi. Arvo lasketaan tavaran käyvän arvon mukaan. Jos tavaralla on pörssihinta tai markkinahinta, lasketaan tavaran arvo kuitenkin tämän mukaan.
Kotimaisessa kuljetuksessa rahdinkuljettajan vastuu on tällä hetkellä vuonna 2004 rajoitettu 20 euroon tavaran kokonaispainosta puuttuvaa kiloa kohti. Lisäksi on rahti, tullimaksut ja muut tavaran kuljetukseen liittyvät kulut korvattava. Ne on korvattava kokonaan, jos tavara on kadonnut. Muussa tapauksessa niistä on korvattava tavaran vähentymistä vastaava osa.
Kansainvälisessä kuljetuksessa kolmenkymmenen sekä kotimaisessa kuljetuksessa neljäntoista päivän jälkeen sovitun luovutusajan päättymisestä voi tavaran vastaanottaja vaatia korvausta niin kuin tavara olisi kadonnut. Jos erityistä luovutusaikaa ei ole sovittu, kansainvälisessä kuljetuksessa aika on 60 ja kotimaisessa kuljetuksessa 28 päivää siitä, kun rahdinkuljettaja otti tavaran kuljetettavakseen.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Rahdinkuljettajan on korvattava vahinko, jonka osoitetaan aiheutuneen luovutuksen viivästymisestä. Korvaus on enintään rahtia vastaava rahamäärä.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- › Korvaus: Tavaran katoaminen tai vähentyminen ja luovutuksen viivästyminen
- ›Rahdinkuljettaja: Rahdinkuljettajan velvollisuudet
- ›Rahdinkuljettajan vastuu: Rahdinkuljettaja ei vastaa asiakirjojen sisällöstä
- ›Rahdinkuljettajan vastuu: Helposti pilaantuva tavara
- ›Rahdinkuljettajan vastuu: Milloin kuljettaja on vastuussa?
- ›Rahdinkuljetus: Tavaran luovutus vastaanottajalle
- ›Rahtikirja: Rahtikirjan merkitys
- ›Rahtikirja: Rahtikirjan pakollisuus
- ›Rahtikirja: Rahtikirjan tiedot
- ›Tavaran lähettäjä: Tavarasta määrääminen kuljetuksen aikana
- ›Tiekuljetussopimus: Tiekuljetussopimuslaki sääntelee
- ›Tiekuljetussopimuslaki: Rahtaus
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.