Avioero: Avioeroprosessi



Miten avioeroasian käsittely käräjäoikeudessa etenee?

Puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen. Puolisoilla on kuitenkin oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta. Harkinta-aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty käräjäoikeuteen tai sen kansliaan tai kun puolison hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle. Kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta tai avioeroasia raukeaa ja uudesta avioerohakemuksesta alkaa taas kulua uusi harkinta-aika.

Jos hakemuksen on tehnyt puoliso yksin, tuomioistuin varaa toiselle puolisolle tilaisuuden tulla kuulluksi. Puolisolla on oikeus avautua, vaikka vastustamisella ei sinänsä ole vaikutusta avioeroasian ratkaisemiseen: eroa hakevalla puolisolla on oikeus saada avioero puolison vastustuksesta huolimatta. Avioeroa käsiteltäessä tuomioistuin ei tutki, minkä vuoksi puolisot tai toinen puoliso vaatii avioeroa eikä myöskään puolisoiden välisiä henkilökohtaisia suhteita.

Kuulemisvaraus antaa toiselle puolisolle kuitenkin mahdollisuuden esittää avioeron yhteydessä käsiteltäviksi liitännäisvaatimuksia esimerkiksi lasten elatuksesta, mikä on prosessiekonomisesti järkevää. Saattaapa toinen puoliso esittää joskus jotain sellaista, mikä on avioeron myöntämisen kannalta merkityksellistä. Tällainen seikka voi olla vaikka avioeroa hakevan puolison salaama ehdoton avioeste solmitussa avioliitossa. Tilanne kuitenkin lienee teoreettinen. Tuomioistuin antaa siis kutsun ja hakemuksen toiselle puolisolle tiedoksi siten kuin haasteen tiedoksiantamisesta säädetään.

Toisinaan avioeron hakeminen tulee toiselle puolisolle täysin yllätyksenä. Asioista ei olla puolisoiden kesken edes keskusteltu. Siksikin on tärkeää, että tuomioistuin huolehtii avioerohakemuksen tiedoksiannosta, eikä vain suinpäin eroa myönnä. Ei ole tavatonta sekään, että avioeron hakeminen avaa puolisoiden välisen lukkiutuneen tilanteen ja avioerohakemus saatetaan sen jälkeen jopa peruuttaa. Kontradiktorisen periaatteen mukaisesti tuomioistuimen tulisi antaa hakijalle tiedoksi avioeron toisen osapuolen mahdollisesti lähettämä vastaus avioerohakemukseen, oli se sitten minkä sisältöinen tahansa. Aina tätä ei tuomioistuimissa välttämättä hahmoteta.

Jos avioeroasiaa ei voida ratkaista heti sen vuoksi, että puolisot voidaan tuomita avioeroon vasta harkinta-ajan kuluttua, tuomioistuin lykkää asian käsittelyn avioeron osalta. Samalla tuomioistuin ilmoittaa, miten asia on harkinta-ajan kuluttua saatettava jatkokäsittelyyn. Samassa yhteydessä tuomioistuin ilmoittaa, että perheasioiden sovittelu on puolisoiden käytössä. Avioeroa koskeva asia otetaan harkinta-ajan kuluttua tuomioistuimessa jatkokäsittelyyn puolisoiden tai toisen puolison hakemuksesta.


  • Suosittele artikkelia
  • Facebook
  • Twitter
  • Google+

Aihealueen artikkelit

Aihealueen asiakirjat