Avioliittolain mukaan suomalainen avioliitto voidaan solmia myös ulkomailla, sillä joillakin ulkomailla työskentelevillä suomalaisten uskonnollisten yhdyskuntien papeilla on opetusministeriön myöntämä oikeus vihkiä avioliittoon ulkomailla. Lisäksi suomalaisen on mahdollista mennä naimisiin ulkomaalaisen kanssa eli muun kansalaisuuden kun Suomen kansalaisuuden omaavan henkilön kanssa suomalaisessa kirkossa.

Myös suomalainen voi mennä ulkomailla naimisiin muun maan kansalaisuuden omaavan henkilön kanssa, mutta mikäli pariskunta haluaa tunnustaa avioliiton Suomessa, on sitä haettava Digi- ja väestötietovirastosta jälkikäteen. Mikäli kaksi suomalaista puolestaan menee naimisiin ulkomailla, tulee avioliitosta virallinen vasta, kun se on rekisteröity Suomessa. Rekisteröinti tapahtuu Digi- ja väestötietoviraston kautta.

Digi- ja väestötietovirastoon on toimitettava alkuperäinen ja laillistettu avioliittotodistus. Virallinen todistus on käännätettävä joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Miten avioliiton solmiminen ulkomailla tapahtuu?

Ulkomailla asuvan Suomen kansalaisen, joka haluaa virallistaa avioliittonsa, on lähetettävä vihkimisasiakirjansa suoraan Suomeen Digi- ja väestötietovirastoon.

Useita pappeja, jotka vihkivät avioliittoon ulkomailla, toimivat muun muassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyössä. Vihkimisen edellytyksenä on, että ainakin toinen vihittävistä on suomalainen. Suomessa tai suomalaisen viranomaisen ulkomaan toimipaikassa tapahtuvasta avioliiton esteiden tutkinnasta on esitettävä todistus vihkivälle papille. Lisätietoja saa omasta tai kihlakumppanin kotiseurakunnasta.

Avioliiton esteiden tutkinta ja avioliiton pätevyys Suomessa

Jos avioliitto solmitaan ulkomailla, on se pätevä Suomessa ainoastaan silloin, jos avioliitto on solmittu vieraan valtion lain mukaisesti sekä se täyttää Suomen lain vaatimukset.

Suomi ei tunnusta sellaista avioliittoa, jossa toinen tai kumpikin osapuoli on alle 18-vuotias, sillä avioliittolaki ei tunnusta tällaista avioliitto edes Suomessa tehtynä. Tällainen avioliitto on mahdollista tunnustaa ainoastaan oikeusministeriöstä saadun poikkeusluvan turvin.

Avioliitto ei myöskään ole pätevä silloin, kun vihittävillä on jo ennestään muita aviopuolisoita. Jos taas samansukupuolinen avioliitto on puolestaan solmittu maassa, jossa tällaiset liitot eivät ole laillisia, ei liittoa tunnusteta päteväksi Suomessakaan.

Naimisiin ulkomaalaisen kanssa

Luonnollisesti avioliiton esteet on kaikissa tapauksissa tutkittava. Jos henkilöllä on ulkomaalainen kumppani, Digi- ja väestötietoviraston on tutkittava siviilisäätytodistus, joka hyväksytään suomen-, ruotsin- ja englanninkielisenä. Ulkomailla tehty käännös täytyy laillistaa, ellei käännöstä ole tehnyt kääntäjä, jolla on jonkin EU-valtion lainsäädännön mukaan tähän kelpoisuus. EU-valtiosta toimitettua siviilisäätytodistusta ei tarvitse käännättää, jos siihen on liitetty EU-asetuksen mukainen vakiolomake.

Jos taas kyseessä on täysin ulkomaalainen vihkipari eikä kumpikaan ole Suomen kansalainen eikä kummallakaan ole asuinpaikkaa Suomessa, on heidän toimitettava siviilisäätytodistuksen lisäksi myös Digi- ja väestötietovirastoon kotimaansa viranomaisilta saatu todistus, josta käy ilmi, että kyseisen avioliiton solmiminen Suomessa on sallittua.

Suomessa voidaan toimittaa kirkollinen vihkiminen silloin, kun toinen puolisoista kuuluu ulkomailla toimivaan kristilliseen kirkkokuntaan.

 

 

Kansainvälisen avioliiton ollessa kyseessä, on syytä kääntyä lakimiehen puoleen ja tämän kanssa selvittää, millaisia oikeusvaikutuksia Suomen lainsäädäntö avioliitolle antaa.

 

(Lähde §: avioliittolaki)

Ulkomailla solmitun avioliiton lisäksi lue adoptiosta ulkomailta sekä aviopuolisoiden oikeuksista ja velvollisuuksista.

Nopeaa apua lakiasioihin.