Avioehtosopimus: Maistraatti ja oikeusrekisterikeskus käsittelevät avioehtosopimukset
Mistä tiedän, onko puolisoilla voimassa olevaa avioehtosopimusta?
Avioehtoasioiden ja lahjoitusasioiden rekisterinpitäjä muuttui toukokuun 2005 alussa, jolloin tuli voimaan laki maistraattien eräistä henkilörekistereistä. Laissa säädetään muun muassa avioehto- ja lahjoitusasioita koskevasta rekisteröintimenettelystä. Uuden lain mukaan rekisterinpitäjinä toimivat maistraatit yhdessä. Aikaisemmin tehtävästä huolehti Oikeusrekisterikeskus. Lain muutoksen johdosta Oikeusrekisterikeskus ei enää hoida myöskään rekisterien tietopalvelua, vaan tietoja avioehtoasioiden ja lahjoitusasioiden rekisteristä voi kysyä maistraateilta. Maistraatti pitää siis myös avioehtoasioiden rekisteriä, johon avioehtosopimuksia koskevat tiedot talletetaan. Tallennettavia tietoja ovat mm. ilmoituksen vastaanottamispäivä ja ilmoituksen käsitellyt maistraatti. Lisäksi tallennetaan väestötietojärjestelmästä saatavat tiedot avioliiton purkautumisesta sekä puolison nimen muutoksesta. Rekisterin pitämisen tarkoituksena on saattaa tiedot julkisiksi. Jokaisella on oikeus saada todistus rekisterissä olevista tiedoista ja asioinnin voi hoitaa minkä tahansa maistraatin kautta.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Avio-oikeus: Avio-oikeuden rajoittaminen sivullisen toimesta
- ›Avio-oikeus: Oikeus toisen omaisuuteen
- ›Avioehto: Avioehtosopimuksen laatiminen
- ›Avioehtosopimus: Avioeron varalta
- › Avioehtosopimus: Maistraatti ja oikeusrekisterikeskus käsittelevät avioehtosopimukset
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.