Ennakkoperintö: Olosuhteiden perusteella tehtävät päätelmät ennakkoperinnöstä
Mitä ovat olosuhteiden perusteella tehtävät päätelmät ennakkoperinnöstä?
Määräys lahjoituksen ennakkoperintönä huomioon ottamisesta ei ole lopullinen. Sen perittävä voi milloin tahansa elinaikanaan ja jopa täysin vapaamuotoisesti peruuttaa. Mitä ovat sitten olosuhteiden perusteella tehtävät päätelmät? Ne tarkoittavat sitä, että perittävän tarkoitus voidaan selvittää muiden seikkojen kuin perittävän nimenomaisen kannanoton perusteella.
Perittävän tarkoituksen tulkintaa ei ole sidottu lahjan antohetkellä vallinneisiin oloihin. Tulkinnassa on siis otettava huomioon lahjaa annettaessa ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet. Takarajan muodostaa perittävän kuolinhetki, koska ennakkoperintösäännöstöä ei ole tarkoitettu miksikään perillisten olot jakohetkellä huomioon ottavaksi kohtuullistamisnormistoksi.
Kenties tavallisin olosuhteiden perusteella syrjäytettävän olettaman tilanne on kyseessä silloin, kun perittävä on antanut jokaiselle rintaperilliselle samanarvoiset lahjat. Tällöin ei perintöosuuksia määrättäessä ole edes merkitystä sillä, otetaanko ennakkoperinnöt laskennallisina lisäyksinä huomioon vai ei. Lopputulos on molemmissa tapauksissa sama. Toisin on lakiosaa laskettaessa, jos vain joku rintaperillisistä vaatii lakiosaansa ja vaatii kaikki laskennalliset lisäykset jäämistöön tehtäviksi.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Jako-osakkaan yksilöllisistä vaateista muihin perillisiin nähden seuraa, että lopputulos edellä esitetyssä tilanteessa perintöosuutta määrättäessä voikin vaihdella. Kaikki eivät välttämättä vaadi ennakkoperinnön huomioon ottamista. Lisäysvaateen torjumiseksi voidaan tällöin käyttää olosuhteiden perusteella pääteltyä perittävän tarkoitusta ennakkoperintöolettaman kumoutumisesta.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Ennakkoperintö: Ennakkoperinnöksi lukeminen
- ›Ennakkoperintö: Ennakkoperinnön huomiointi perinnönjaossa
- ›Ennakkoperintö: Ennakkoperinnön verotus
- ›Ennakkoperintö: Muille kuin rintaperillisille annettu lahja
- › Ennakkoperintö: Olosuhteiden perusteella tehtävät päätelmät ennakkoperinnöstä
- ›Ennakkoperintö: Perinnön etukäteismaksu
- ›Ennakkoperintö: Perittävän antama lahja
- ›Ennakkoperintö: Rintaperillisille annettu lahja
- ›Irtaimen lahjoitus: Sitooko irtaimen lahjoitus lahjanantajan velkojia?
- ›Lahja: Kuolemanvaraislahja
- ›Lahja: Lahja oikeudellisena käsitteenä
- ›Lahjanlupaus: Lahjanlupauksen sitovuus
- ›Lahjoitus: Lahjoituksen muotovaatimukset
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.