Osituskirja: Osituskirjan laatiminen
Tarvitseeko osituskirjaa laatia?
Osapuolet voivat toimittaa osituksen haluamallaan tavalla lain tahdonvaltaiset ositussäännökset sivuuttaen. Lainsäätäjän tarkoitus on, että osituksesta kuitenkin aina laaditaan osituskirja. Tämä on erityisesti sopimusosituksessa osapuolten edun mukaista.
Sopimusositusta ei luonteeltaan sopimusvapauden puitteissa laadittuna sitovana sopimuksena voi materiaalisilla eli sisällöllisillä perusteilla moittia. Uutta ositusta haluavan onkin perustettava vaatimuksensa muodon puutteellisuuteen. Siksi vihamielisten riitautuksien välttämiseksi osituskirjan laatiminen on tärkeää.
Sopimusosituksessa osituskirjan allekirjoittavat osituksen osapuolet ja lisäksi vaaditaan kaksi esteetöntä henkilöä todistamaan. Toimitusosituksessa sen sijaan riittää, kun osituksen toimittava pesänjakaja yksin allekirjoittaa osituskirjan.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Oikeuskäytännössä lievät muodon puutteellisuudet eivät ole kumonneet ositusta, mikäli puutteellisuus ei ole määräävästi vaikuttanut osituksen lopputulokseen. Osituksen muotosäännös ei siis ole ns. varsinainen muotosäännös, jonka noudattaminen olisi sopimuksen pätevyyden edellytys. Esimerkki varsinaisesta muotosäännöksestä on maakaaren kiinteistönluovutusta koskeva muotosäännös.
Osituskirjaa voi tarvita osoittamaan perillisten määräysvallan kuolinpesään kuuluvaan kiinteistöön. Esim. lainhuutoa perillisten nimiin haettaessa käräjäoikeus vaatii osituskirjan osoitukseksi siitä, että kyseinen kiinteistö kuuluu kuolinpesään ja on osituksessa osoitettu perillisten osuuteen. Muutoin lainhuutoa on haettava myös lesken nimiin.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Avio-oikeus: Avio-oikeuden säilyminen toisen omaisuuteen
- ›Avioliittolaki: Epäsuhtainen ositus
- ›Omaisuuden erottelu: Omaisuuden erottelun toimittaminen
- ›Omaisuuden ositus: Avioero-ositus ja jäämistöositus
- ›Omaisuuden ositus: Avioliitto-oikeudellinen toimitus
- ›Omaisuuden ositus: Lesken luopuminen tasingosta osituksessa ilman lahjaveroseuraamuksia
- ›Omaisuuden ositus: Omaisuuden osituksen keskeinen sisältö
- ›Omaisuuden ositus: Omaisuuden osituksen sovittelu
- ›Omaisuuden ositus: Omaisuuden osituksen toimittaminen, ositusmenettely
- ›Omaisuuden ositus: Osituksen peräytyminen velkojien puolesta
- ›Omaisuuden ositus: Ositus ja perintöverotus
- ›Omaisuuden ositus: Osituspakko
- ›Omaisuuden ositus: Puolison kuoleman jälkeisen osituksen osapuolet
- › Osituskirja: Osituskirjan laatiminen
- ›Tasinkoprivilegi eli tasinkoetuoikeus: Etuoikeus olla luovuttamatta tasinkoa
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.