Perimys: Omaisuuden periminen
Kuka voi periä omaisuutta?
Periä voi vain se, joka elää perittävän kuolinhetkellä. Kuitenkin periä voi sitä ennen siitetty ja sittemmin elävänä syntyvä lapsi. Perillisen muulle kelpoisuudelle ei aseteta rajoituksia. Periä voi yhtä lailla täysin vailla ymmärrystä oleva vastasyntynyt kuin pahoin dementoitunut vanhuskin.
Jos perillinen on kuollut eikä voida todistaa, että perillinen on elänyt perittävän jälkeen, perillisen katsotaan kuolleen ennen perittävää. Tämänlaatuinen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi liikenne- tai muussa onnettomuudessa, jossa vaikkapa isä ja tämän tytär ovat käytännössä yhtä aikaa kuolleet. Tulkintaohje johtaa kehäpäätelmään, jos isä ja tytär ovat toistensa ainoita perillisiä. Mutta ratkaisu joka tapauksessa löytyy kääntymällä asiansa osaavan lakimiehen puoleen.
Ulkomaalaisella on Suomessa yhtäläinen oikeus perinnön saamiseen kuin Suomen kansalaisella. Tietyn valtion kansalaisen perimysoikeuteen on voitu asettaa rajoituksia sillä perusteella, ettei Suomen kansalaisella kyseissä maassa ole samoja oikeuksia.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Perimyksen erityisiin edellytyksiin kuuluu, että perillinen on joko lakimääräinen sukuperillinen taikka testamenttiperillinen eikä häntä ole perittävän toimesta tehty perinnöttömäksi taikka hän omin toimin ole perimyskelpoisuuttaan esimerkiksi perittävän tappamalla menettänyt.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Hallintaoikeus: Hallintaoikeuden kohteen vaihtuminen
- ›Hallintaoikeus: Hallintaoikeudesta luopuminen jälkikäteen
- ›Jäämistö: Jäämistön hallinta on puolison oikeus
- ›Kuolinpesä: Avustus lapselle kuolinpesästä
- ›Kuolinpesä: Hyvitys kuolinpesästä perittävän hyväksi tehdyn työn perusteella
- ›Lesken hallintaoikeus: Asunnon vaihtaminen
- ›Lesken hallintaoikeus: Lesken asumisoikeus
- ›Periminen: Aviopuoliso perii lapsetta kuolleen puolisonsa
- › Perimys: Omaisuuden periminen
- ›Perimys: Perimysprosessi
- ›Perimysjärjestelmä: Perimysjärjestelmän periaatteet
- ›Perimysjärjestys: Kuka perii ja kenet?
- ›Perinnöttömäksi tekeminen: Perillinen perinnöttömäksi
- ›Perintö: Perinnönjättäjän surmaaja vailla perintöoikeutta
- ›Perintö: Perittävän jäämistö
- ›Perintövero: Velvollisuus maksaa perintöveroa
- ›Perintöverotus: Hallintaoikeusvähennys ja perintöverotus
- ›Vainanjan jäämistö: Eloonjääneen puolison avustus vainajan jäämistöstä
- ›Valtiokonttori: Perittävän läheinen voi saada valtion perimän omaisuuden valtionkonttorista
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.