Perintöverotus: Perinnönjakokirja perintöverotuksessa
Mikä on perinnönjakokirjan rooli perintöverotuksessa?
Perintöverotus toimitetaan perinnönjättäjän jäämistöstä laaditun perukirjan perusteella, ja lisäksi jakokirjan perusteella, jos perinnönjako on toimitettu. Perinnönjaon ei tarvitse olla vielä lainvoimainen, kun laillinen jakokirja asetetaan perintöverotuksen perustaksi yhdessä perukirjan kanssa. Jotta jakokirja otettaisiin verotuksessa huomioon, riittävää on, että jakokirja on laadittu noudattaen mitä jakokirjan muodosta on perintökaaressa säädetty. Jos kaikki osakkaat ovat jakokirjassa edustettuina, ei jaon laillisuutta verotuksen kannalta ole syytä epäillä. Mikäli perintökaaren jakonormista on oleellisesti poikettu, voidaan jakokirjan perusteella määrätä lahjavero.
Kun perukirjan ohella perintöverotusta toimitettaessa on käytettävissä jakokirja, ei verotuksen toimittaminen silti juurikaan poikkea tavanomaisesta pelkän perukirjan avulla toimitettavasta verotuksesta. Verotettavien osuuksien laskeminen perintöverotuksen valmistelulomakkeella tapahtuu samaa rataa. Vasta kun laskennallinen jako-osuus on määritetty, sitä verrataan jakokirjassa esitettyyn. Jos se ei oleellisesti jakokirjassa esitetystä poikkea, ei jakokirjaan ole verottajan puolelta syytä kiinnittää sen enempää huomiota.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Perinnönjako: Epäsuhtainen perinnönjako
- ›Perinnönjako: Laskennallinen ja reaalinen jako
- ›Perinnönjako: Maatila perinnönjaossa
- ›Perinnönjako: Maatila perinnönjaosta, korvausta muille perillisille?
- ›Perinnönjako: Maatilan erottaminen jäämistöstä
- ›Perinnönjako: Maatilan myynti perinnönjaon jälkeen
- ›Perinnönjako: Perinnönjakokirja
- ›Perinnönjako: Perinnönjaon keskeiset ainesosat
- ›Perinnönjako: Perinnönjaon vaatiminen ja toimittaminen
- ›Perinnönjako: Vajaavaltainen perinnönjaossa
- ›Perinnönjako: Valittaminen perinnönjaosta, osakkaan moiteoikeus
- › Perintöverotus: Perinnönjakokirja perintöverotuksessa
- ›Perintöverotus: Perinnönjaon merkitys perintöverotuksen kannalta
- ›Pesänjakaja: Kuka voi hakea pesänjäkajaa?
- ›Pesänjakaja: Pesänjakaja ja perinnönjaon toimittaminen
- ›Pesänjakaja: Pesänjakajan palkkio
- ›Pesänjakaja: Pesänjakajana toimiminen
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.