Lähestymiskielto: Lähestymiskiellon määrääminen
Kuka lähestymiskieltoa voi pyytää?
lähestymiskielto voidaan määrätä myös väliaikaisena. Väliaikaisesta lähestymiskiellosta saattaa päättää myös pidättämiseen oikeutettu virkamies, eikä asian ratkaisu vaadi aina tuomioistuimen kokoontumista. Ennen kieltoon määräämistä siihen määrättäväksi vaaditulle ja sillä suojattavalle henkilölle tulee varata tilaisuus tulla kuulluksi. Joskus asianlaatu saattaa kuitenkin olla sellainen, ettei kuuleminen ole tarpeen tai lähestymiskiellon pyyntö on ilmeisen perusteeton. Kieltoon määrättäväksi vaadittu voi piileksiä ja pyrkiä näin estämään kiellon voimaansaattamisen. Tällaisissa tapauksissa kielto voidaan määrätä, vaikka kiellon kohteeksi aiottua henkilöä ei ole tavoitettu.
Itsensä uhatuksi tunteva henkilö voi pyytää lähestymiskiellon määräämistä. Lisäksi syyttäjä-, poliisi- tai sosiaaliviranomainen voi tehdä kiellon määräämistä koskevan pyynnön. Pyynnön voi tehdä joko kirjallisesti tai suullisesti. Lähestymiskieltoasiassa poliisi voi toimittaa poliisitutkinnan, mikäli se edistää asian käsittelyä. Lähestymiskieltoa koskeva pyyntö täytyy antaa sekä suojattavan että kiellon kohteeksi aiotun tiedoksi. Tiedoksiannon tulee tapahtua todisteellisesti. Samalla asiaan osallista kehotetaan vastaamaan lähestymiskieltopyyntöön kirjallisesti tai suullisesti istunnossa.
Kiireellisissä tapauksissa
Aihealueen artikkelit
- Esitutkinta: Totuusvelvollisuus
- Esitutkinta: Asianomistajarikos
- Esitutkinta: Asiantuntijalausunnot
- Esitutkinta: Avustaja
- Esitutkinta: Esitutkinnan päättäminen
- Esitutkinta: Esitutkinnan toimittamatta jättäminen
- Esitutkinta: Esitutkinnan toimittamisvelvollisuus
- Esitutkinta: Esitutkinnan yleiset periaatteet
- Esitutkinta: Esitutkinta-aineiston tallentaminen
- Esitutkinta: Esitutkinta-asiakirjojen julkisuus
- Esitutkinta: Esitutkintapöytäkirja
- Esitutkinta: Esitutkintaviranomaiset
- Esitutkinta: Kirjaaminen
- Esitutkinta: Kuulustelujen kieli
- Esitutkinta: Kuulustelut
- Esitutkinta: Lukittu tila esitutkinnassa
- Esitutkinta: Oikeushenkilön kuulusteleminen
- Esitutkinta: Pidättämiseen oikeutettu virkamies
- Esitutkinta: Pidättämisen edellytykset
- Esitutkinta: Ryhmätunnistus
- Esitutkinta: Saapuvillaolo esitutkinnassa
- Esitutkinta: Salassapitovelvollisuus
- Esitutkinta: Suppea esitutkinta
- Esitutkinta: Tiedottaminen
- Esitutkinta: Tutkinnanjohtajan esteellisyys
- Esitutkinta: Ulkopuolisen todistajan ja avustajan käyttäminen kuulustelussa
- Esitutkinta: Yhteydenpito
- Kiinniotto: Jokamiehen kiinniotto-oikeus
- Lähestymiskielto: Lähestymiskiellon käyttö
- Lähestymiskielto: Lähestymiskiellon määrääminen
- Lähestymiskielto: Lähestymiskieltolaki antaa suojaa
- Pakkokeinojen käyttö: Pakkokeinojen käytöstä aiheutunut vahinko
- Pakkokeinot: Hukkaamiskiellosta ja vakuustakavarikosta päättäminen
- Pakkokeinot: Hukkaamiskiellosta ja vakuustakavarikosta päättäminen pääasiaa ratkaistaessa
- Pakkokeinot: Asiakirjan takavarikko
- Pakkokeinot: Asiakirjan tutkiminen kotietsinnässä
- Pakkokeinot: Datan säilyttämismääräyksen kesto ja salassapitovelvollisuus
- Pakkokeinot: Datan säilyttämismääräys
- Pakkokeinot: DNA-tunnisteiden määrittäminen ja tallettaminen
- Pakkokeinot: Henkilönkatsastuksen edellytykset
- Pakkokeinot: Henkilöntarkastuksen edellytykset
- Pakkokeinot: Henkilöntarkastus ja henkilönkatsastus
- Pakkokeinot: Henkilötuntomerkkien ottaminen
- Pakkokeinot: Henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittaminen
- Pakkokeinot: Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon edellytykset
- Pakkokeinot: Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon kumoaminen
- Pakkokeinot: Hukkaamiskiellosta ja vakuustakavarikosta päättäminen vieraan valtion oikeusapupyynnön johdosta
- Pakkokeinot: Ilmoitukset ja kirjaaminen
- Pakkokeinot: Ilmoitus takavarikosta ja haltuunottamisesta
- Pakkokeinot: Itseapu
- Pakkokeinot: Jokamiehen kiinniotto-oikeus
- Pakkokeinot: Kiinniotto, pidätys ja vangitseminen
- Pakkokeinot: Koe nautitun alkoholin tai muun huumaavan aineen toteamiseksi
- Pakkokeinot: Kohtuuttoman vangitsemisen kielto
- Pakkokeinot: Kotietsinnän toimittaminen
- Pakkokeinot: Kotietsinnästä päättäminen
- Pakkokeinot: Kotietsintä esineen löytämiseksi
- Pakkokeinot: Kotietsintä henkilön löytämiseksi
- Pakkokeinot: Luvan myöntäminen telekuunteluun, televalvontaan ja tekniseen tarkkailuun
- Pakkokeinot: Lähetyksen pysäyttäminen takavarikkoa varten
- Pakkokeinot: Läsnäolo kotietsinnässä
- Pakkokeinot: Läsnäolo vangitsemiskäsittelyssä
- Pakkokeinot: Matkaviestimien sijaintitiedon hankkiminen
- Pakkokeinot: Matkustuskiellon edellytykset
- Pakkokeinot: Matkustuskiellon muuttaminen ja kumoaminen
- Pakkokeinot: Matkustuskiellon sisältö
- Pakkokeinot: Matkustuskiellon voimassaolo
- Pakkokeinot: Matkustuskiellosta päättävä viranomainen
- Pakkokeinot: Muutoksenhaku hukkaamiskieltoa tai vakuustakavarikkoa koskevaan päätökseen
- Pakkokeinot: Muutoksenhaku matkustuskieltoon
- Pakkokeinot: Muutoksenhaku takavarikkoa koskevaan päätökseen
- Pakkokeinot: Määräajan asettaminen syytteen nostamista varten
- Pakkokeinot: Paikantarkastus
- Pakkokeinot: Pakkokeinojen käytössä kertyneet tallenteet
- Pakkokeinot: Pakkokeinon käyttö
- Pakkokeinot: Peitetoiminta ja valeosto
- Pakkokeinot: Pidätetyn vapaaksi päästäminen
- Pakkokeinot: Pidättämisen edellytykset
- Pakkokeinot: Poistumisen estäminen
- Pakkokeinot: Poliisimiehen kiinniotto-oikeus
- Pakkokeinot: Postilähetyksen ja sähkösanoman takavarikko
- Pakkokeinot: Päätös matkustuskiellosta
- Pakkokeinot: Pöytäkirja pakkokeinojen käytöstä
- Pakkokeinot: Rikoksen tapahtumapaikan eristäminen
- Pakkokeinot: Rikoksesta epäillyn kiinniotto
- Pakkokeinot: Rikosten selvittämiseksi tai oikeudenkäynnin turvaamiseksi
- Pakkokeinot: Seuraamukset matkustuskiellon rikkomisesta
- Pakkokeinot: Suhteellisuusperiaate
- Pakkokeinot: Takavarikko voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi
- Pakkokeinot: Takavarikoidun esineen palauttaminen
- Pakkokeinot: Takavarikoidun esineen säilyttäminen
- Pakkokeinot: Takavarikoitavan esineen haltuunottaminen
- Pakkokeinot: Takavarikoitu esine on säilytettävä sellaisenaan
- Pakkokeinot: Takavarikon edellytykset
- Pakkokeinot: Takavarikon kumoaminen
- Pakkokeinot: Takavarikon kumoamisesta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies
- Pakkokeinot: Takavarikosta päättäminen
- Pakkokeinot: Takavarikosta päättäminen vieraan valtion oikeusapupyynnön johdosta
- Pakkokeinot: Tekninen tarkkailu
- Pakkokeinot: Teknisen katselun edellytykset
- Pakkokeinot: Teknisen kuuntelun edellytykset
- Pakkokeinot: Teknisen seurannan edellytykset
- Pakkokeinot: Telekuuntelu
- Pakkokeinot: Telekuuntelun edellytykset
- Pakkokeinot: Telekuuntelun, televalvonnan ja teknisen tarkkailun lopettaminen
- Pakkokeinot: Televalvonnan edellytykset
- Pakkokeinot: Televalvonta
- Pakkokeinot: Tietojärjestelmän haltijan tietojenantovelvollisuus
- Pakkokeinot: Tuomitun vangitseminen
- Pakkokeinot: Tutkimuspaikan eristäminen
- Pakkokeinot: Uudelleen pidättäminen
- Pakkokeinot: Valvonta
- Pakkokeinot: Vangitseminen muutoksenhakutuomioistuimessa
- Pakkokeinot: Vangitsemisasian lykkääminen, käsittely ja päätöksenteko
- Pakkokeinot: Vangitsemisasian uudelleen käsittely
- Pakkokeinot: Vangitsemisen edellytykset
- Pakkokeinot: Vangitsemisesta päättävä viranomainen
- Pakkokeinot: Vangitsemispäätöksestä valittaminen
- Pakkokeinot: Vangitsemusvaatimus esitutkinnan aikana
- Pakkokeinot: Vangitun päästäminen vapaaksi
- Pakkokeinot: Väliaikaistoimenpiteet
- Pakkokeinot: Yhteydenpidon rajoittaminen
- Puhalluskoe: Puhalluskokeesta kieltäytyminen
- Sormenjäljet: Rikoksesta epäillyltä sormenjäljet



