Menettämisseuraamukset: Omaisuus
Omaisuus voidaan tuomita rikoksentekijältä kokonaan tai osaksi valtiolle menetetyksi, mikäli kyseessä on sellainen rikos, josta voidaan tuomita vähintään neljä vuotta vankeutta taikka sellaisen rikoksen rangaistava yritys, mikäli kyseessä on kätkemis- tai rahanpesurikos, salakuljetus, huumausainerikos taikka tällaisen edistäminen tai alkoholin luvaton maahantuonti tai maastavienti. Edellä mainituissa omaisuus voidaan tuomita kokonaan tai osittain valtiolle menetetyksi myös rikokseen osalliselta ja siltä, jonka puolesta tai jonka hyväksi edellä mainittu rikos on tehty. Menettäminen voidaan tuomita, mikäli kyseessä oleva rikos on luonteeltaan sellainen, että se voi tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä ja jos on syytä olettaa omaisuuden olevan kokonaan tai osaksi peräisin rikollisesta toiminnasta, jota ei ole pidettävä vähäisenä.
Omaisuus voidaan tuomita kokonaan tai osaksi valtiolle menetetyksi myös siltä, joka on edellä tarkoitettuun syytettyyn henkilöön laissa tarkemmin määritellyssä läheisessä suhteessa ollen tämän puoliso, hänen tai puolisonsa suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen, sisarus, veli- tai sisarpuoli tai tällaisen henkilön puoliso taikka hänelle muuten erityisen läheinen henkilö. Omaisuus voidaan tuomita menetetyksi myös yksityiseltä elinkeinonharjoittajalta, yhtiöltä, muulta yhteisöltä tai säätiöltä, joka on edellä tarkoitettuun syytettyyn henkilöön tai hänen edellä tarkoitettuun läheiseensä sellaisessa suhteessa, jossa tällä yksin tai yhdessä läheisensä kanssa on osakkuuden tai siihen rinnastettavan taloudellisen seikan perusteella olennainen etujen yhteys elinkeinonharjoittajan, yhteisön tai säätiön kanssa taikka jolla johtavan aseman perusteella on olennainen vaikutusvalta elinkeinonharjoittajan, yhteisön tai säätiön toiminnassa. Edellytyksenä on, että on syytä olettaa, että omaisuus on menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttämiseksi siirretty edellä mainituille. Menettämisseuraamusta ei tuomita, mikäli omaisuus on siirretty yli viisi vuotta aikaisemmin kuin milloin rikos on tehty. Mikäli kaksi tai useampi tuomitaan samaan menettämisseuraamukseen, vastaavat he siitä yhteisvastuullisesti.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Menettämisseuraamukset
- ›Menettämisseuraamukset: Esineen tai omaisuuden arvo
- ›Menettämisseuraamukset: Hyödyn menettäminen
- ›Menettämisseuraamukset: Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen
- ›Menettämisseuraamukset: Muun kuin rikoksentekjän omaisuus
- ›Menettämisseuraamukset: Muun rikokseen liittyvän omaisuuden menettäminen valtiolle
- › Menettämisseuraamukset: Omaisuus
- ›Menettämisseuraamukset: Rikoksentekovälineen menettäminen
- ›Nuori rikoksentekijä
- ›Nuori rikoksentekijä: Rangaistuksen määrääminen nuorelle
- ›Nuori rikoksentekijä: Valvonta ja sen järjestäminen
- ›Nuorisorangaistus: Nouto nuorisorangaistuksen suorittamista varten
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun etsintäkuuluttaminen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun velvollisuudet
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen ehtojen ja määräysten rikkominen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen kesto ja sisältö
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen sijaan tuomittava rangaistus
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen suorittamisaika
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelma
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen apunaan toimivan henkilön määrääminen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen avukseen määrätyn henkilön tehtävät
- ›Nuorisorangaistus: Päihteiden käytön valvonta
- ›Nuorisorangaistus: Rikkomusten oikeudenkäyntimenettely
- ›Nuorisorangaistus: Suoritetun nuorisorangaistuksen osan huomioon ottaminen
- ›Nuorisorangaistus: Usean nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- ›Nuorisorangaistus: Yhteisen ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen
- ›Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- ›Rangaistukset: Muut seuraamukset
- ›Rangaistus: Aiemmin tuomitun rangaistuksen vaikutus
- ›Rangaistus: Ehdollinen vankeus ja koeaika
- ›Rangaistus: Ehdonalainen vapauttaminen
- ›Rangaistus: Koeaika
- ›Rangaistus: Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa.
- ›Rangaistus: Nuorisorangaistus
- ›Rangaistus: Oheisrangaistus
- ›Rangaistus: Päiväsakko
- ›Rangaistus: Rangaistuksen kohtuullistaminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen koventaminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen lieventäminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen määrääminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksesta tehtävät vähennykset
- ›Rangaistus: Rangaistusasteikon lieventäminen
- ›Rangaistus: Rangaistusvaatimuksen tekemättä jättäminen oikeushenkilöä vastaan
- ›Rangaistus: Rikesakko
- ›Rangaistus: Sakko
- ›Rangaistus: Sakon muuntorangaistus
- ›Rangaistus: Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä
- ›Rangaistus: Valvottu koevapaus
- ›Rangaistus: Vankeus
- ›Rangaistus: Vankeus, yhdyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko
- ›Rangaistus: Yhdyskuntapalvelu
- ›Rangaistus: Yhteinen sakkorangaistus
- ›Rangaistus: Yhteinen vankeusrangaistus
- ›Rangaistus: Yhteinen yhteisösakko oikeushenkilölle
- ›Rangaistus: Yhteisösakko oikeushenkilölle
- ›Rikosrekisteri: Rekisteri vapausrangaistuista
- ›Vankeus: Elinkautinen vankeus ja määräaikainen vankeus
- ›Virkatoimet: Virkamiehen vastuu virkatoimistaan
- ›Yhdyskuntapalvelu: Soveltuvuusselvitys
- ›Yhdyskuntapalvelu: Vankeusrangaistuksen vaikutus yhdyskuntapalvelun suorittamiseen
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano ja suorittaminen
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalveluun tuomitun velvollisuudet
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.