Rangaistus: Rangaistuksesta tehtävät vähennykset
Mikäli sellaisesta teosta, jonka johdosta rikoksen tehnyt on ollut vapautensa menettäneenä yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuorokauden, tuomitaan määräaikainen vankeusrangaistus, on tuomioistuimen vähennettävä rangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika, taikka katsottava tapahtunut vapaudenmenetys määrättävän rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Samoin menetellään, mikäli vapaudenmenetys on aiheutunut muusta vastaavasta syystä, kuten säilöön ottamisesta oikeuteen tuomista varten. Mikäli rangaistukseksi tuomitaan sakkoa, otetaan vapaudenmenetys kohtuullisessa määrin huomioon, tai katsotaan rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Mikäli rangaistukseksi tuomitaan nuorisorangaistus, otetaan vapaudenmenetys niin ikään huomioon tämän vähennyksenä siten, että yksi vapaudenmenetysvuorokausi lähtökohtaisesti vastaa kahta nuorisorangaistuspäivää. Mikäli kyseessä on ulkomailla tehty rikos, josta tekijä on jo saanut ja osittain suorittanut tuomion ulkomailla, on Suomessa tuomittavasta rangaistuksesta vähennettävä kohtuullinen määrä. Mikäli ulkomailla suoritettu seuraamus on ollut vankeusrangaistus, on tuomioistuimen vähennettävä Suomessa määrättävästä rangaistuksesta vapaudenmenetystä vastaava aika, tai katsottava suoritettu rangaistus riittäväksi seuraamukseksi rikoksesta. Mikäli kyseessä vanki tai tutkintavanki, joka on vankilassa tai muuten suorittanut kurinpitorangaistusta, otetaan tämä kurinpitorangaistus huomioon tuomioistuimessa määrättävää rangaistusta vähentävänä tekijänä, ellei olemassa ole perusteltua syytä jättää vähennystä tekemättä, taikka vaihtoehtoisesti pitää suoritettua kurinpitorangaistusta täytenä rangaistuksena tehdystä teosta. Vastaavasti menetellään sotilashenkilön ollessa kyseessä.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Menettämisseuraamukset
- ›Menettämisseuraamukset: Esineen tai omaisuuden arvo
- ›Menettämisseuraamukset: Hyödyn menettäminen
- ›Menettämisseuraamukset: Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen
- ›Menettämisseuraamukset: Muun kuin rikoksentekjän omaisuus
- ›Menettämisseuraamukset: Muun rikokseen liittyvän omaisuuden menettäminen valtiolle
- ›Menettämisseuraamukset: Omaisuus
- ›Menettämisseuraamukset: Rikoksentekovälineen menettäminen
- ›Nuori rikoksentekijä
- ›Nuori rikoksentekijä: Rangaistuksen määrääminen nuorelle
- ›Nuori rikoksentekijä: Valvonta ja sen järjestäminen
- ›Nuorisorangaistus: Nouto nuorisorangaistuksen suorittamista varten
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun etsintäkuuluttaminen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun velvollisuudet
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen ehtojen ja määräysten rikkominen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen kesto ja sisältö
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen sijaan tuomittava rangaistus
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen suorittamisaika
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelma
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen apunaan toimivan henkilön määrääminen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen avukseen määrätyn henkilön tehtävät
- ›Nuorisorangaistus: Päihteiden käytön valvonta
- ›Nuorisorangaistus: Rikkomusten oikeudenkäyntimenettely
- ›Nuorisorangaistus: Suoritetun nuorisorangaistuksen osan huomioon ottaminen
- ›Nuorisorangaistus: Usean nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- ›Nuorisorangaistus: Yhteisen ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen
- ›Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- ›Rangaistukset: Muut seuraamukset
- ›Rangaistus: Aiemmin tuomitun rangaistuksen vaikutus
- ›Rangaistus: Ehdollinen vankeus ja koeaika
- ›Rangaistus: Ehdonalainen vapauttaminen
- ›Rangaistus: Koeaika
- ›Rangaistus: Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa.
- ›Rangaistus: Nuorisorangaistus
- ›Rangaistus: Oheisrangaistus
- ›Rangaistus: Päiväsakko
- ›Rangaistus: Rangaistuksen kohtuullistaminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen koventaminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen lieventäminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen määrääminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
- › Rangaistus: Rangaistuksesta tehtävät vähennykset
- ›Rangaistus: Rangaistusasteikon lieventäminen
- ›Rangaistus: Rangaistusvaatimuksen tekemättä jättäminen oikeushenkilöä vastaan
- ›Rangaistus: Rikesakko
- ›Rangaistus: Sakko
- ›Rangaistus: Sakon muuntorangaistus
- ›Rangaistus: Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä
- ›Rangaistus: Valvottu koevapaus
- ›Rangaistus: Vankeus
- ›Rangaistus: Vankeus, yhdyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko
- ›Rangaistus: Yhdyskuntapalvelu
- ›Rangaistus: Yhteinen sakkorangaistus
- ›Rangaistus: Yhteinen vankeusrangaistus
- ›Rangaistus: Yhteinen yhteisösakko oikeushenkilölle
- ›Rangaistus: Yhteisösakko oikeushenkilölle
- ›Rikosrekisteri: Rekisteri vapausrangaistuista
- ›Vankeus: Elinkautinen vankeus ja määräaikainen vankeus
- ›Virkatoimet: Virkamiehen vastuu virkatoimistaan
- ›Yhdyskuntapalvelu: Soveltuvuusselvitys
- ›Yhdyskuntapalvelu: Vankeusrangaistuksen vaikutus yhdyskuntapalvelun suorittamiseen
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano ja suorittaminen
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalveluun tuomitun velvollisuudet
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.