Rangaistus: Sakko
Tehdystä rikoksesta voidaan tuomita rangaistukseksi sakkoa. Sakko tuomitaan päiväsakkoina, joiden vähimmäismäärä on yksi ja enimmäismäärä on 120. Sakkorangaistukselle on tietyissä tapauksissa säädetty vähimmäis- tai enimmäismäärä. Vähimmäis- ja enimmäismäärä ei voi ylittää edellä mainittuja rajoja.
Päiväsakon rahamäärän tulee olla kohtuullinen sakotettavan henkilön maksukykyyn nähden. Tällaisena kohtuullisena määränä pidetään yhtä kuudeskymmenesosaa (1/60) sakotettavan keskimääräisestä kuukausitulosta, josta on vähennetty verot ja maksut sekä kiinteä peruskulutusvähennys. Lisäksi sakotettavan elatusvelvollisuus voi alentaa päiväsakkoa.
Sakotettavan keskimääräinen kuukausitulo lasketaan sakotettavan henkilön puhtaasta ansio- ja pääomatulosta. Keskimääräiseen kuukausituloon luetaan ansio- ja pääomatulon lisäksi mukaan verovapaa osinkotulo ja muu verovapaa tulo. Tulosta saa vähentää seuraavat verot ja maksut: valtion tulovero ansio- ja pääomatulosta; kunnallisvero; kirkollisvero; vakuutetun sairausvakuutusmaksu; työntekijän työeläkevakuutusmaksu; palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu; jäännösveron korot; veronkorotus; sekä ennakon viivekorko. Tulosta tehtävän peruskulutusvähennyksen suuruus sakkoa laskettaessa on 255 euroa. Mikäli sakotettavalla on elatuksen varassa oleva puoliso ja / tai alaikäinen lapsi ja / tai sakotettavan puolisolla on alaikäinen lapsi, vähennetään päiväsakon rahamäärästä jokaisen elätettävän osalta 3 euroa. Puolisoon rinnastetaan avopuoliso.
Kuukausitulo lasketaan ensisijaisesti sakotettavan henkilön viimeksi toimitetun verotuksen perusteella. Mikäli sakotettavan tuloja ei voida verotustiedoista luotettavasti selvittää, taikka mikäli nämä ovat viimeisen verotuksen toimittamisen jälkeen olennaisesti muuttuneet, on tulot mahdollista arvioida muun saatavan selvityksen perusteella.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Päiväsakon rahamäärää ei voi olla suuruudeltaan pienempi kuin 6 euroa. Päiväsakon rahamäärä pyöristetään täysiin euroihin siten, että eurojen yli menevät sentit jätetään ottamatta osaksi päiväsakon suuruutta.
Päiväsakon suuruuden sekä määrän määrää tuomioistuin. Päiväsakosta määrätään sen hetkisten käsillä olevien tietojen perusteella. Mikäli ilmenee, että rangaistusvaatimuksen saaneen maksukyky on vaatimuksen antamishetkellä saatuihin tietoihin verrattuna olennaisesti muuttunut, määrää sakon syyttäjä.
Sakon kokonaisrahamäärä on määrättyjen päiväsakkojen lukumäärä kerrottuna päiväsakon rahamäärällä.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Menettämisseuraamukset
- ›Menettämisseuraamukset: Esineen tai omaisuuden arvo
- ›Menettämisseuraamukset: Hyödyn menettäminen
- ›Menettämisseuraamukset: Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen
- ›Menettämisseuraamukset: Muun kuin rikoksentekjän omaisuus
- ›Menettämisseuraamukset: Muun rikokseen liittyvän omaisuuden menettäminen valtiolle
- ›Menettämisseuraamukset: Omaisuus
- ›Menettämisseuraamukset: Rikoksentekovälineen menettäminen
- ›Nuori rikoksentekijä
- ›Nuori rikoksentekijä: Rangaistuksen määrääminen nuorelle
- ›Nuori rikoksentekijä: Valvonta ja sen järjestäminen
- ›Nuorisorangaistus: Nouto nuorisorangaistuksen suorittamista varten
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun etsintäkuuluttaminen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun velvollisuudet
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen ehtojen ja määräysten rikkominen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen kesto ja sisältö
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen sijaan tuomittava rangaistus
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen suorittamisaika
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelma
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen apunaan toimivan henkilön määrääminen
- ›Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen avukseen määrätyn henkilön tehtävät
- ›Nuorisorangaistus: Päihteiden käytön valvonta
- ›Nuorisorangaistus: Rikkomusten oikeudenkäyntimenettely
- ›Nuorisorangaistus: Suoritetun nuorisorangaistuksen osan huomioon ottaminen
- ›Nuorisorangaistus: Usean nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- ›Nuorisorangaistus: Yhteisen ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen
- ›Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- ›Rangaistukset: Muut seuraamukset
- ›Rangaistus: Aiemmin tuomitun rangaistuksen vaikutus
- ›Rangaistus: Ehdollinen vankeus ja koeaika
- ›Rangaistus: Ehdonalainen vapauttaminen
- ›Rangaistus: Koeaika
- ›Rangaistus: Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa.
- ›Rangaistus: Nuorisorangaistus
- ›Rangaistus: Oheisrangaistus
- ›Rangaistus: Päiväsakko
- ›Rangaistus: Rangaistuksen kohtuullistaminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen koventaminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen lieventäminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen määrääminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
- ›Rangaistus: Rangaistuksesta tehtävät vähennykset
- ›Rangaistus: Rangaistusasteikon lieventäminen
- ›Rangaistus: Rangaistusvaatimuksen tekemättä jättäminen oikeushenkilöä vastaan
- ›Rangaistus: Rikesakko
- › Rangaistus: Sakko
- ›Rangaistus: Sakon muuntorangaistus
- ›Rangaistus: Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä
- ›Rangaistus: Valvottu koevapaus
- ›Rangaistus: Vankeus
- ›Rangaistus: Vankeus, yhdyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko
- ›Rangaistus: Yhdyskuntapalvelu
- ›Rangaistus: Yhteinen sakkorangaistus
- ›Rangaistus: Yhteinen vankeusrangaistus
- ›Rangaistus: Yhteinen yhteisösakko oikeushenkilölle
- ›Rangaistus: Yhteisösakko oikeushenkilölle
- ›Rikosrekisteri: Rekisteri vapausrangaistuista
- ›Vankeus: Elinkautinen vankeus ja määräaikainen vankeus
- ›Virkatoimet: Virkamiehen vastuu virkatoimistaan
- ›Yhdyskuntapalvelu: Soveltuvuusselvitys
- ›Yhdyskuntapalvelu: Vankeusrangaistuksen vaikutus yhdyskuntapalvelun suorittamiseen
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano ja suorittaminen
- ›Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalveluun tuomitun velvollisuudet
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.