Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena
Yhdyskuntapalvelu on vaihtoehto vankeusrangaistukselle. Toisin sanoen, yhdyskuntapalvelu on ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta tuomittava rangaistus. Yhdyskuntapalvelu käsittää vähintään 20 ja enintään 200 tuntia valvonnan alaisena tehtävää säännöllistä, palkatonta työtä. Enintään kymmenen tuntia yhdyskuntapalvelurangaistuksesta on mahdollista suorittaa osallistumalla uusintarikollisuuden vähentämistä tukeviin toimintaohjelmiin taikka käyttämällä kriminaalihuoltolaitoksen hyväksymällä tavalla päihdeongelmien vähentämiseen tarkoitettuja palveluja.
Yhdyskuntapalveluun tuomitsemisen edellytyksenä on se, että rikoksentekijä on itse antanut suostumuksensa rangaistuksen tuomitsemiseen yhdyskuntapalveluna ja että hänen voidaan olettaa suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta.
Yhdyskuntapalvelu tulee kyseeseen tilanteessa, jossa rikoksentekijä
Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanosta huolehtii kriminaalihuoltolaitos. Yhdyskuntapalvelupaikan järjestäjänä voi olla julkisyhteisö tai julkisoikeudellinen yhdistys taikka muu voittoa tavoittelematon yhteisö tai säätiö. Palvelupaikan järjestäjänä voi lisäksi olla sellainen yhteisö tai säätiö, joka tuottaa julkisen valvonnan alaisena palveluja julkisyhteisölle, vaikka yhteisö tai säätiö itse tavoittelisi voittoa. Palvelupaikan järjestäjät hyväksyy niin ikään kriminaalihuoltolaitos.
Aihealueen artikkelit
- Menettämisseuraamukset
- Menettämisseuraamukset: Esineen tai omaisuuden arvo
- Menettämisseuraamukset: Hyödyn menettäminen
- Menettämisseuraamukset: Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen
- Menettämisseuraamukset: Muun kuin rikoksentekjän omaisuus
- Menettämisseuraamukset: Muun rikokseen liittyvän omaisuuden menettäminen valtiolle
- Menettämisseuraamukset: Omaisuus
- Menettämisseuraamukset: Rikoksentekovälineen menettäminen
- Nuori rikoksentekijä
- Nuori rikoksentekijä: Rangaistuksen määrääminen nuorelle
- Nuori rikoksentekijä: Valvonta ja sen järjestäminen
- Nuorisorangaistus: Nouto nuorisorangaistuksen suorittamista varten
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun etsintäkuuluttaminen
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun velvollisuudet
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen ehtojen ja määräysten rikkominen
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen kesto ja sisältö
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen sijaan tuomittava rangaistus
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen suorittamisaika
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelma
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen apunaan toimivan henkilön määrääminen
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen avukseen määrätyn henkilön tehtävät
- Nuorisorangaistus: Päihteiden käytön valvonta
- Nuorisorangaistus: Rikkomusten oikeudenkäyntimenettely
- Nuorisorangaistus: Suoritetun nuorisorangaistuksen osan huomioon ottaminen
- Nuorisorangaistus: Usean nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- Nuorisorangaistus: Yhteisen ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen
- Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- Rangaistukset: Muut seuraamukset
- Rangaistus: Aiemmin tuomitun rangaistuksen vaikutus
- Rangaistus: Ehdollinen vankeus ja koeaika
- Rangaistus: Ehdonalainen vapauttaminen
- Rangaistus: Koeaika
- Rangaistus: Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa.
- Rangaistus: Nuorisorangaistus
- Rangaistus: Oheisrangaistus
- Rangaistus: Päiväsakko
- Rangaistus: Rangaistuksen kohtuullistaminen
- Rangaistus: Rangaistuksen koventaminen
- Rangaistus: Rangaistuksen lieventäminen
- Rangaistus: Rangaistuksen määrääminen
- Rangaistus: Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
- Rangaistus: Rangaistuksesta tehtävät vähennykset
- Rangaistus: Rangaistusasteikon lieventäminen
- Rangaistus: Rangaistusvaatimuksen tekemättä jättäminen oikeushenkilöä vastaan
- Rangaistus: Rikesakko
- Rangaistus: Sakko
- Rangaistus: Sakon muuntorangaistus
- Rangaistus: Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä
- Rangaistus: Valvottu koevapaus
- Rangaistus: Vankeus
- Rangaistus: Vankeus, yhdyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko
- Rangaistus: Yhdyskuntapalvelu
- Rangaistus: Yhteinen sakkorangaistus
- Rangaistus: Yhteinen vankeusrangaistus
- Rangaistus: Yhteinen yhteisösakko oikeushenkilölle
- Rangaistus: Yhteisösakko oikeushenkilölle
- Rikosrekisteri: Rekisteri vapausrangaistuista
- Vankeus: Elinkautinen vankeus ja määräaikainen vankeus
- Virkatoimet: Virkamiehen vastuu virkatoimistaan
- Yhdyskuntapalvelu: Soveltuvuusselvitys
- Yhdyskuntapalvelu: Vankeusrangaistuksen vaikutus yhdyskuntapalvelun suorittamiseen
- Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena
- Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano ja suorittaminen
- Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalveluun tuomitun velvollisuudet



