Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano ja suorittaminen
Yhdyskuntapalvelun suorittamista varten kriminaalihuoltolaitos vahvistaa yhdyskuntapalvelun suorittajalle palvelusuunnitelman, joka sisältää yhdyskuntapalvelun palvelutehtävät ja palvelun päättymispäivän. Palvelusuunnitelmaan kirjataan niin ikään palvelutehtävien ja palvelupaikan olojen edellyttämät yhdyskuntapalvelun suorittamista koskevat tarpeelliset ehdot. Kriminaalihuoltolaitos laatii myös erikseen yhdyskuntapalvelun tarkan aikataulun.
Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano tulee aloittaa viipymättä, ja palvelu on suoritettava loppuun vuoden kuluessa siitä, kun tuomio on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Kriminaalihuoltolaitos voi pidentää palvelusuunnitelmassa vahvistettua suoritusaikaa enintään kolmella kuukaudella kerrallaan, mikäli tähän on erityisiä syitä. Suoritusaika ei kuitenkaan näin pidennettynäkään saa ylittää yhtä vuotta ja kolmea kuukautta.
Kriminaalihuoltolaitoksen tulee valvoa yhdyskuntapalvelun suorittamista käymällä palvelupaikalla, sekä pitämällä yhteyttä niin ikään palvelupaikan järjestäjään kuin myös palvelun suorittajaan. Mikäli palvelun suorittajalle syntyy laillinen este saapua palvelupaikalle, on hänen viipymättä ilmoitettava tästä esteestä kriminaalihuoltolaitokselle, jonka tulee saattaa asia palvelupaikan yhdyshenkilön
Mikäli yhdyskuntapalvelu on ollut keskeytettynä, taikka mikäli sen aloittaminen on kielletty sen vuoksi, että tuomitun on epäilty törkeästi rikkoneen palvelun ehtoja, taikka mikäli syyttäjä on ilmoittanut syyttävänsä epäiltyä uudesta rikoksesta, mutta tuomioistuin salliikin palvelun jatkuvan, ei vuoden enimmäisaikaan lasketa sitä aikaa, jonka ajan palvelu on ollut keskeytettynä, tai jonka aikana palvelun aloittaminen on ollut kielletty.
Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano voidaan käräjäoikeuden tuomion perusteella aloittaa ennen kuin tuomio on saanut lainvoiman, mikäli tuomittu itse suostuu tähän täytäntöönpanoon ja on tyytynyt tuomioon siltä osin kuin hänet on tuomittu yhdyskuntapalveluun.
Mikäli yhdyskuntapalvelun suorittamisen ei ole muusta syystä kuin siitä, että yhdyskuntapalvelun suorittaja olisi rikkonut velvollisuuksiaan, mahdollista toteutua säädetyn enimmäisajan kuluessa, on kriminaalihuoltolaitoksen ilmoitettava asiasta viralliselle syyttäjälle, joka sitten saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuin voi pidentää palvelun täytäntöönpanoaikaa tai vaihtoehtoisesti muuntaa yhdyskuntapalvelun suorittamatta olevan osan ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Erityisistä syistä voidaan jo suoritettu palvelu katsoa rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.
Aihealueen artikkelit
- Menettämisseuraamukset
- Menettämisseuraamukset: Esineen tai omaisuuden arvo
- Menettämisseuraamukset: Hyödyn menettäminen
- Menettämisseuraamukset: Menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen
- Menettämisseuraamukset: Muun kuin rikoksentekjän omaisuus
- Menettämisseuraamukset: Muun rikokseen liittyvän omaisuuden menettäminen valtiolle
- Menettämisseuraamukset: Omaisuus
- Menettämisseuraamukset: Rikoksentekovälineen menettäminen
- Nuori rikoksentekijä
- Nuori rikoksentekijä: Rangaistuksen määrääminen nuorelle
- Nuori rikoksentekijä: Valvonta ja sen järjestäminen
- Nuorisorangaistus: Nouto nuorisorangaistuksen suorittamista varten
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun etsintäkuuluttaminen
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistukseen tuomitun velvollisuudet
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen ehtojen ja määräysten rikkominen
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen kesto ja sisältö
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen sijaan tuomittava rangaistus
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen suorittamisaika
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelma
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen tuomitsemisen edellytykset
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen apunaan toimivan henkilön määrääminen
- Nuorisorangaistus: Nuorisorangaistuksen valvojan ja hänen avukseen määrätyn henkilön tehtävät
- Nuorisorangaistus: Päihteiden käytön valvonta
- Nuorisorangaistus: Rikkomusten oikeudenkäyntimenettely
- Nuorisorangaistus: Suoritetun nuorisorangaistuksen osan huomioon ottaminen
- Nuorisorangaistus: Usean nuorisorangaistuksen täytäntöönpano
- Nuorisorangaistus: Yhteisen ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen
- Presidentti: Presidentin rikosoikeudellinen vastuu
- Rangaistukset: Muut seuraamukset
- Rangaistus: Aiemmin tuomitun rangaistuksen vaikutus
- Rangaistus: Ehdollinen vankeus ja koeaika
- Rangaistus: Ehdonalainen vapauttaminen
- Rangaistus: Koeaika
- Rangaistus: Koko rangaistuksen suorittaminen vankilassa.
- Rangaistus: Nuorisorangaistus
- Rangaistus: Oheisrangaistus
- Rangaistus: Päiväsakko
- Rangaistus: Rangaistuksen kohtuullistaminen
- Rangaistus: Rangaistuksen koventaminen
- Rangaistus: Rangaistuksen lieventäminen
- Rangaistus: Rangaistuksen määrääminen
- Rangaistus: Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen
- Rangaistus: Rangaistuksesta tehtävät vähennykset
- Rangaistus: Rangaistusasteikon lieventäminen
- Rangaistus: Rangaistusvaatimuksen tekemättä jättäminen oikeushenkilöä vastaan
- Rangaistus: Rikesakko
- Rangaistus: Sakko
- Rangaistus: Sakon muuntorangaistus
- Rangaistus: Valinta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä
- Rangaistus: Valvottu koevapaus
- Rangaistus: Vankeus
- Rangaistus: Vankeus, yhdyskuntapalvelu, sakko ja rikesakko
- Rangaistus: Yhdyskuntapalvelu
- Rangaistus: Yhteinen sakkorangaistus
- Rangaistus: Yhteinen vankeusrangaistus
- Rangaistus: Yhteinen yhteisösakko oikeushenkilölle
- Rangaistus: Yhteisösakko oikeushenkilölle
- Rikosrekisteri: Rekisteri vapausrangaistuista
- Vankeus: Elinkautinen vankeus ja määräaikainen vankeus
- Virkatoimet: Virkamiehen vastuu virkatoimistaan
- Yhdyskuntapalvelu: Soveltuvuusselvitys
- Yhdyskuntapalvelu: Vankeusrangaistuksen vaikutus yhdyskuntapalvelun suorittamiseen
- Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelu rangaistuksena
- Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalvelun täytäntöönpano ja suorittaminen
- Yhdyskuntapalvelu: Yhdyskuntapalveluun tuomitun velvollisuudet



