Rikos: Oikeushenkilön rangaistusvastuu
Oikeushenkilön joutumisella rangaistusvastuuseen tarkoitetaan tilannetta, jossa yhteisö, säätiö tai muu oikeushenkilö, jonka toiminnassa on tehty rikos, tuomitaan rikoksen johdosta virallisen syyttäjän yhteisösakkoon.
Oikeushenkilö voidaan tuomita yhteisösakkoon silloin, mikäli oikeushenkilön lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva, taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä, on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen. Yhteisösakkoon tuomitaan myös, mikäli oikeushenkilön toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi. Oikeushenkilö tuomitaan yhteisösakkoon, vaikkei
Rikos katsotaan tehdyksi oikeushenkilön toiminnassa, mikäli rikoksen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta tai tämän hyväksi ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon tai on virka- tai työsuhteessa oikeushenkilöön, taikka on toiminut oikeushenkilön edustajalta saamansa toimeksiannon perusteella. Oikeushenkilö ei lähtökohtaisesti ole oikeutettu saamaan rikoksentekijältä korvausta maksamastaan yhteisösakosta.
Aihealueen artikkelit
- Esitutkinta: Mitä esitutkinnassa tapahtuu?
- Oikeudenkäynti: Oikeuden kokoonpano ja muut läsnäolijat oikeudenkäynnissä
- Oikeudenkäynti: Oikeudenkäynnin julkisuus
- Riita: Riidan ratkaiseminen oikeudessa
- Riita: Tuomioistuinkäsittely riita-asiassa
- Rikos: Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen
- Rikos: Avunanto rikokseen
- Rikos: Erityisen olosuhteen vaikutus
- Rikos: Laiminlyönti
- Rikos: Oikeushenkilön puolesta toimiminen
- Rikos: Oikeushenkilön rangaistusvastuu
- Rikos: Osallisuus rikokseen
- Rikos: Rikokseen yllyttäminen
- Rikos: Rikoksen määrittely ja Suomen lain soveltaminen rikoksiin
- Rikos: Rikoksen sovittelu
- Rikos: Rikoksen yritys
- Rikos: Rikosasian käsittely
- Rikos: Rikossyyte esitutkinnan jälkeen
- Rikos: Suomen rikosoikeuden soveltamisala
- Rikos: Syyteoikeuden vanhentuminen
- Rikos: Tuomari ja tuomitseminen
- Rikos: Tuomitun rangaistuksen raukeaminen
- Rikos: Viran, luottamustehtävän ja sotilasarvon menettäminen
- Rikos: Välillinen rikoksen tekeminen
- Rikos: Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen
- Rikosasian käsittely: Pääkäsittely
- Rikosoikeudellinen vastuu
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Laillisuusperiaate
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyksiluettavuus
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyntakeettomuus
- Suomalainen oikeuslaitos: Kulmakivenä hyvä oikeusturva
- Tuomioistuin: Tuomioistuinjärjestelmä
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Hätävarjelu ja hätävarjelun liioittelu
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Kieltoerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Pakkotila
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Rangaistusvastuun lievennys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Tunnusmerkistöerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Voimakeinojen käyttö



