Rikoksen tekijä on syyntakeeton, mikäli hän rikoksen tekohetkellä ei kykene mielisairauden, vakavan vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan ongelman vuoksi ymmärtämään tekeillä olevan tekonsa tosiasiallista luonnetta taikka oikeudenvastaisuutta, taikka mikäli hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on tällaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt, nk. syyntakeettomuus. Mikäli tekijää ei voida katsoa syyntakeettomaksi, mutta hänen kykynsä ymmärtää tekonsa

tosiasiallinen luonne taikka oikeudenvastaisuus, taikka hänen kykynsä säädellä omaa käyttäytymistään on joka tapauksessa mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan ongelman vuoksi rikoksen tekohetkellä merkittävästi alentunut, katsotaan hänen olevan alentuneesti syyntakeinen. Päihtymys tai muu tilapäinen tajunnan häiriö, johon tekijä itse on saattanut itsensä, voidaan ottaa syyntakeisuusarvioinnissa huomioon ainoastaan silloin, mikäli tähän on olemassa erityisen painavia syitä.