Rikosasian käsittely: Pääkäsittely
Miten rikosjutun käsittely pääkäsittelyssä etenee?
syyttäjä ja asianomistaja perustelevat kantansa tarkemmin. Vastaaja lausuu oman näkemyksensä oikeudessa esitetyistä asioista. Tämän jälkeen on vuorossa todistajien kuuleminen ja muun näytön esittäminen. Loppupuheenvuoroissa asianosaiset kertovat käsityksensä oikeudenkäynnin aikana esitetyistä todisteista ja siitä, miten asiassa heidän mielestään pitäisi tuomita.
Rikosasia ratkaistaan suullisessa pääkäsittelyssä. Rikosjutun käsittely etenee karkeasti ottaen seuraavassa järjestyksessä:
Syyttäjä esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet. Jos asianomistaja on läsnä, hänelle annetaan puheenvuoro syyttäjän jälkeen. Hän voi esittää omat vaatimuksensa ja ilmoittaa, onko samaa mieltä syyttäjän kanssa. Rikosasian vastaaja voi joko myöntää tai kiistää teon. Hän vastaa myös siihen, suostuuko hän maksamaan asianomistajan vaatimat korvaukset.
Seuraavaksi
Lopuksi oikeus harkitsee ja julistaa tuomion. Rikokseen syylliseksi todettu tuomitaan yleensä rangaistukseen. Tuomio voidaan antaa myös ns. kansliatuomiona viimeistään kahden viikon kuluttua pääkäsittelystä.
Aihealueen artikkelit
- Esitutkinta: Mitä esitutkinnassa tapahtuu?
- Oikeudenkäynti: Oikeuden kokoonpano ja muut läsnäolijat oikeudenkäynnissä
- Oikeudenkäynti: Oikeudenkäynnin julkisuus
- Riita: Riidan ratkaiseminen oikeudessa
- Riita: Tuomioistuinkäsittely riita-asiassa
- Rikos: Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen
- Rikos: Avunanto rikokseen
- Rikos: Erityisen olosuhteen vaikutus
- Rikos: Laiminlyönti
- Rikos: Oikeushenkilön puolesta toimiminen
- Rikos: Oikeushenkilön rangaistusvastuu
- Rikos: Osallisuus rikokseen
- Rikos: Rikokseen yllyttäminen
- Rikos: Rikoksen määrittely ja Suomen lain soveltaminen rikoksiin
- Rikos: Rikoksen sovittelu
- Rikos: Rikoksen yritys
- Rikos: Rikosasian käsittely
- Rikos: Rikossyyte esitutkinnan jälkeen
- Rikos: Suomen rikosoikeuden soveltamisala
- Rikos: Syyteoikeuden vanhentuminen
- Rikos: Tuomari ja tuomitseminen
- Rikos: Tuomitun rangaistuksen raukeaminen
- Rikos: Viran, luottamustehtävän ja sotilasarvon menettäminen
- Rikos: Välillinen rikoksen tekeminen
- Rikos: Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen
- Rikosasian käsittely: Pääkäsittely
- Rikosoikeudellinen vastuu
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Laillisuusperiaate
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyksiluettavuus
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyntakeettomuus
- Suomalainen oikeuslaitos: Kulmakivenä hyvä oikeusturva
- Tuomioistuin: Tuomioistuinjärjestelmä
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Hätävarjelu ja hätävarjelun liioittelu
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Kieltoerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Pakkotila
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Rangaistusvastuun lievennys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Tunnusmerkistöerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Voimakeinojen käyttö



